Pennuntuoksuinen juhannus

Kuunsirppilässä on vietetty muutamia päiviä hieman rauhallisempaa eloa, kun juhannusaattona Nana synnytti hienosti viisi tomeraa tervunalkua. Kaksi poikaa ja kolme tyttöä, jotka vaikuttavat oikein elinvoimaisilta ipanoilta.

Olin erittäin tyytyväinen pentuekokoon, varsinkin, kun tilatut kaksi tyttöä ja kaksi poikaa saatiin. Kolmas tyttö oli siis extraa, jotta kasvattajalta ei täysin unohtuisi kodinetsintäpuuhat mielestä. Tuntuu kyllä kivalta päästä luovuttamaan ainakin neljä pentua viidestä 7 viikon päästä ennestään tuttuihin perheisiin, ja kaikki vielä suhteellisen lähelle. :-) Vielä kun tuolle yhdelle tytölle löydettäisiin sopiva yhteydenpidosta ja harrastamisesta kiinnostunut omistaja, niin mitäpä sitä muuta voisikaan tällä hetkellä toivoa.

Treenirintamalla on pentujen syntymisen myötä ollut taukoa. Metsäkone kävi tänään kaatamassa omasta metsästä puut, joten omassa metsässä jäljestäminen on nyt sitten historiaa. Kaadettujen puiden tilalle tullaan tosin istuttamaan uusia puuntaimia, mutta taitaa mennä toistakymmentä vuotta, ennenkuin sitä seuraavan kerran voi metsäksi kutsua. Seuraava projekti onkin siivota alue risuista ja aidata se, jotta saadaan tuleville hoitokoirille kunnollinen juoksutarha.

Treenaamattomuus kostautuu...

Päästiin sitten kolmen päivän varoitusajalla toko-kisoihin. Olin jo unohtanut koko ilmoittautumiseni, kun heti sen jälkeen tuli tieto, että ollaan varasijalla. Ajattelin siis, ettei toiveita kokeeseen pääsystä ole lainkaan, ja huokaisin jo helpotuksestakin. Sen verran pojan koulutus on vaiheessa...

Keskiviikkona tulikin yllättäen puhelu, jossa kerrottiin, että kokeeseen oli tullut peruutus, ja meille on siten paikka vapaana. Apua!

Kisa-aamu alkoi loistavasti. Heräsin aamulla kuudelta tunteeseen, että niska on kipeä. Ylösnoustessa tajusin, etten voi kääntää päätäni juuri ollenkaan, ja kävely onnistui vain varovasti ja aavistuksen kumarassa. Jee. Vaan kun kokeeseen on ilmoittauduttu, niin sinnehän mennään vaikka pää kainalossa. ;-) Eipä tarvinnut jännittää omaa suoritusta, kun piti keskittyä nopeiden liikkeiden ja pään kääntelyn välttämiseen (eikä tarvinnut pelätä, että antaisi tahattomia vartaloapuja suorituksen aikana).

Tässäpä tiivistelmä meidän suorituksestamme, jolla tuli todistettua, että tokoilu voi todella olla hauskaa. Etten sanoisi että ihan naurettavaa. :-D

Luoksepäästävyys (10) sujui hienosti, ja siitä saatiin ainokainen kymppi.

Paikallaolossa (9) tippui hienosti maahan, pysyi hyvin ja rauhallisesti, vaan eipä taas noussut perusasentoon kuin vasta toisella käskyllä (edelleen tämä jätetty vielä treenaamatta).

Seuraaminen kytkettynä (8,5) sujui jälleen ajoittain hienosti, mutta välillä kontakti oli jossain muualla kuin ohjaajassa. Perusasennot olivat kummallista kyllä, lähes koko kokeen ajan hukassa, vaikka niissä ei ole aiemmin juurikaan ongelmia ollut.

Vapaana seuraamisessa (7) loputkin perusasennot katosivat kokonaan, ja Jasso alkoi kiinnostua koko ajan enemmän hajuista ja ympäristöstä. Palkattomuuden treenaamattomuus loisti selvästi. Silti joitakin pätkiä seurasi sentään taas hienosti.

Liikkeestä maahanmenossa (6) jäi ekalla käskyllä seisomaan, ja toisen annoin tuomarin mukaan liian voimakkaasti.

Luoksetuloon (0) olin itse todella tyytyväinen, vaikkei sitä tuosta nollasta näekään. Ensimmäisen kerran pitkältä matkalta Jasso tuli täysillä viivasuoraan eteeni istumaan, ja aivan iholle kiinni. Tuomari ei arvostanut myöhästynyttä jarrutusta, joten nollaksi meni. Höh. Juuri kun ehdin iloita upeasta eteenistumisesta. :-/

Liikkeestä seisomisessa (5) Jasso ilmeisesti kyllästyi lopullisesti tokon yksitoikkoisuuteen, ja päätti lisätä vähän äksöniä peliin. Ennen suoritusta ei meinannut millään malttaa tulla perusasentoon, vaan joka kerta kun käskytin, se hyppäsi pystyvieteriloikan minua päin. Lopulta, kun sain sen perusasentoon, ja saimme luvan lähteä liikkeelle, ehdin sanoa "seuraa", ja kakara ampaisee melkein puoli kentänmittaa eteenpäin kuin tykin suusta. Heh. Uusi ja tiukempi seuraamiskäsky saa sen palautumaan oikealle paikalle, ja luonnollisesti suorittaa loppuliikkeen lähes täydellisesti. Pysähtyi siis niille jalansijoille, kun annoin seisomiskäskyn, ja pysyi varvastakaan liikauttamatta, kun palasin viereen. Perusasentoa ei kyllä taaskaan löytynyt, kuin vinona.

Estehypylle (8) mentäessä, en vieläkään tajunnut, että parempi olisi viedä vekara esteen eteen pannasta varmistaen, vaan yritin koota viimeiset uskon rippeet (luota koiraasi :-))) siirtymällä esteen luo Jasso vapaana kulkien. Hehhehee! Ensimmäinen yritys saada riehaantunut belgi-ipana perusasentoon esteen eteen johti lentävän hollantilaisen lentävään riemuloikkaan esteen yli, ja siitä katsomon kautta kunniakierros paluumatkalla uudelleen esteen yli hypäten. Tässä kohdassa alkoi itsellä jo pokka pettää, ja hihittelin mielessäni Jasson touhuille. Kun koira saatiin viimein perusasentoon, ja saatiin lupa aloittaa, niin tokihan se suorittaa ihan oikeaoppisen hypyn, kaikkine hievahtamatta loppuun asti seisomisineen. Jepjee.

Kokonaisvaikutus tippui tuon kunniakierroksen vuoksi nollaan, joten pisteitä ei tuolla suorituksella saalistettu kuin 120. Kolmostulos siis. Mutta hauskaa meillä oli ainakin, ja katsomosta sain jälkikäteen kommentteja, kuinka mukavaa katsottavaa suorituksemme oli ollut. Ei tuosta pojasta ainakaan iloisuutta ja virtaa puutu. :-)

Kehästä tullessani tiesin tasan tarkkaan, mikä on mennyt treenatessa pieleen. Tämän siitä saa, kun on oma kenttä, jossa treenailee pääosin yksinään. Itselläni kun on tapana viedä poika vapaana kentälle, ottaa yksi lyhyt harjoitus esim. maahanmeno/seisominen, ja vapauttaa sitten Jasso omiin touhuihinsa. Sieltä sen sitten kutsun tekemään seuraavan asian, ja taas vapautus, jolloin se saa mennä haistelemaan tai juoksentelemaan. Seuraavan kerran treenatessa täytyy siis yrittää muistaa pitää koira kuulolla harjoitusten välilläkin, koska tuota oppimaansa tapaa se tuntui hyvin hienosti toteuttavan kokeessakin. Koiraa ei siis ole syyttäminen, vaan palikkaa ohjaajaa. :-)

Joskus olisi siis hyvä päästä yhteistreeneihin, joita olisi koulutusohjaaja vetämässä, niin tulisi tuollaisetkin asiat huomatuksi jo ennen kisoja.

O-pentueen Ruska piti onneksi belgien mainetta yllä kyseisessä kokeessa, tehden vakuuttavan upeaa työtä, josta keräsi upeat 186 pistettä, kunniapalkinnon, ja sijoittuikin vielä kolmanneksi. Onnittelut Auvolle ja Ruskalle!

Huomenna sitten Hyvinkäälle RotuRaceen juoksuttamaan 16 Kuunsirppiläistä. :-)

BH Jasso

Aamusella ajelimme Jasson kanssa BH-kokeeseen Kiskoon. Enpä muistanutkaan enää, kuinka paljon sitä voikaan jännittää yhtä koetta, ja kädet meinasivat täristä jo kotona tavaroita pakkaillessa.

Jännitystä ei yhtään helpottanut se, että koepaikalle tullessa otin Jasson autosta, ja poika tuntui olevan ihan hälläväliä-tuulella. Merkkailut ja haistelut, toiset koirat ja ihmiset kiinnostivat kyllä, mutta kontaktia otti vähän puolihuolimattomasti.

Oma vuoro tuli yllättävän nopeasti, vaikka olimme viimeisiä, ja jo hihnaseuraamiseen lähdettäessä kontakti oli enemmän maassa kuin ohjaajassa. Pari lisäkäskyä jouduin antamaan, jolloin skarppasi ja teki jonkin matkaa tehokkaasti töitä, mutta pitkät suorat saivat taas kiinnostuksen ajoittain herpaantumaan. Vapaana seuraamisessa jäi haistelemaan yhtä ihmistä henkilöryhmässä, jolloin myös jouduin antamaan lisäkäskyn. Vähän meinasi ahistaa seuraamisten jälkeen, eikä oloa parantanut liikkeestä istuminen, jossa Jasso meni maahan. Pöh. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo sujuivat onneksi hyvin, ja paikallaolossa poika pysyi hienosti siihen asti, kun parina olleelle koiralle kajahti iloinen luoksetulokäsky, joka sai Jasson nousemaan puoli-istuvaan asentoon. Onneksi pysyi siinä hyvin viimeiset sekunnit.

Kaupunkiosuus meni loistavasti. Pohdin paikalle tullessani, ettei Jasso ole tainnut koskaan nähdä ohiajavaa polkupyörää, enkä sen enempää ole jättänyt sitä vieraissa paikoissa yksin kiinni mihinkään, mutta näistä ja kaikesta muustakin häiriöstä Jasso selvisi esimerkillisesti. Yksin ollessaan ei edes vilkaissut ohimeneviä koiria, eikä vieraita, jotka parveilivat koiran ympärillä. Piti koko ajan hihnan ihan löysällä, vaikken jättänyt sitä edes käskyn alle. Seisoskeli paikallaan, istahti välillä, ja haisteli hetken jotain hajua maassa. Oli oikein levollinen, mihin olin erittäin tyytyväinen.

Kisaura on nyt virallisesti korkattu, kun hollantilaiskakaralla on ikää vuosi ja kuusi päivää. :-)

Rimakauhua...

Kennelpalveluiden uudet toimitilat saapuvat

Edeltävät kaksi viikkoa ovat menneet kiireen kourissa, kun kaikki aika, joka ei ole mennyt töihin, on käytetty uusien toimitilojeni järjestelyyn. Pihallamme on katseltu kaivureita, isoja rekkoja, maansiirtoautoja, sekä nosturikin, mutta vihdoin 70 neliön tilat ovat saatu suurinpiirtein paikalleen. Vielä odotellaan loppuviikosta kaivuria avittamaan. Kaupan päälle olen itse ollut viikon kaameassa flunssassa, joka eilen vei äänenkin. Olikin varsin lystikästä vetää kolme tuntia treenejä käheällä raakunnalla, joka kostautui sitten tänä aamuna, kun aamulla herätessä ääntä ei enää tullut juuri ollenkaan...

Suunnitellut treenit Jasson kanssa ovat siis jääneet systemaattisesti toteuttamatta, ja eilen, kun pitkästä aikaa kävin pojan kanssa kentällä, iski ahdistus. Sunnuntain BH-kokeeseen on enää neljä päivää aikaa, Jasso ei osaa täyskäännöstä vasempaan, seurata hitaassa käynnissä (tarjoaa koko ajan istumista), pitkillä suorilla kontakti katoaa, jäävät liikkeet ovat täysin sekaisin, ja henkilöryhmää ei olla koskaan kokeiltukaan. Sen lisäksi poitsu nousi kaksi kertaa seisomaan, kun eilen kokeiltiin ensimmäisen kerran paikallaoloa niin, että itse olin selin, ja Henna otti vierestä Linan kanssa luoksetuloa. Jep. Neljä päivää olisi kyllä aikaa, vaan milläs treenaat, kun päivät on buukattu täyteen töitä ja suustakin tulee pelkkää kähinää?

Hinku kokeeseen on edelleen kova, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että läpimenon mahdollisuus on ehkä vajaat viisi prosenttia. Hoh-hoijaa. Ensimmäistä kertaa harkitsen vakavasti peruuttavani osallistumisen jonnekin, minne olen jo ilmoittautunut. Tähän asti olen aina käynyt kaikki kisat ja näyttelyt joihin on tullut ilmoittauduttua, vaikka välillä niihin on lähdetty melkoisen sairaanakin...