Takaisin varjon puolelle...

Tinka tuli meille viime maanantaina odottelemaan synnytystä. Eipä neidistä juuri nähnyt, että pentuja edes odottaa, mutta vyötärö oli kuitenkin levinnyt reilut 10 senttiä normaalista ja jotain pentuihin viittaavaa olin vatsassa tuntevinani, joten pentulaatikkoa vaan paikoilleen ja odottelemaan.

Tinka oli ensihetkistä alkaen meillä kuin kotonaan, enkä voinut olla ihastelematta sen käytöstä tilanteessa kuin tilanteessa. Ihan kuin olisi oma koiramme. Romeon kanssa ovat menneet kuin paita ja peppu, vaikka välillä on joutunut jarruttelemaan nelivuotiaan ihmislapsen intoa riehua ja leikkiä juoksu-, paini- ja piiloleikkejä tulevan äitikoiran kanssa, joka on ollut leikeistä yhtä innoissaan kuin poikakin.

Viikko sujui huolettomissa merkeissä, vaikka kuumeisesti jo odoteltiin pentujen syntymää. Tänään aamulla oltiin käyty tavalliseen tapaamme ensin reippaalla aamulenkillä, jossa Jasso ja Tinka juoksivat pahimmat virrat pois, ja sisälle tultuamme Tinka vetäisi aamuruuaksi tuhdin annoksen piimällä höystettyä nappulaa. Neidissä tuntui virtaa olevan vaikka koko kylälle, kun syömisen jälkeen alkoi liehitellä Jassoa riehumaan kanssaan. Kaikki näytti siis olevan erinomaisen hyvin... kunnes Romppu tulee kysymään, mitä vihreää on yläkerran rappusissa. Sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun tajusin heti, että Tinka vuotaa.

Samantien soitin eläinlääkärille, ja sinnehän sitten lähdettiin. Ultrassa näkyi heti yksi pentu, joka oli eloton. Muita ei jääty edes etsimään, vaan koira nostettiin samantien leikkauspöydälle. Muutaman minuutin päästä selvisi, ettei mahassa muuta sitten ollutkaan, kuin tuo ainokainen hengetön. Oli ollut kuolleena arviolta jo ainakin pari päivää, ja oli jo ehtinyt alkaa aiheuttamaan märkää kohtuun. Kohtu siis poistettiin samalla kertaa. Kyyneliä nieleskellen sain lähteä klinikalta tyhjä, pentujen kuljetukseen varattu laatikko käsissäni. Että voikin olla raskasta...

Tinkalla ei onneksi ollut hätäpäivää, vaan tyttöstä klinikalta hakiessani häntä jo heilui iloisesti. Kotona viriteltiin päälle paita estämään haavan nuolemista, ja ilta sujui rauhallisesti torkkuen. Iltaulkoilulla sai jo pidätellä, kun meinasi intoutua riekkumaan, eli toipuminen on alkanut varsin lupaavasti. Tuhannet kiitokset vielä Heidille ja Kallelle loistavasti sujuneesta yhteistyöstä sekä erinomaisesta sijoituskodista. :-)

Paistaa se joskus risukasaankin

Nicin poisnukuttaminen on painanut mieltä, ja mielessä on pyörinyt jopa kasvattamisen lopettaminen. Onneksi ystävät ja kasvattien omistajat ovat jaksaneet tsempata, ja monta kaunista sanaa olen saanut muistuttamaan siitä, kuinka paljon on terveitä kasvatteja ja koiristaan onnellisia kasvatinomistajia. Kiitos kaikille kannustuksesta, ehkä tämä vielä tästä...

Kuitenkin Tampereen näyttelyyn lähtiessä tunnelma oli varsin lattea. Harkitsin jo Jasson jättämistä kotiin, kun aamulla tuntui ihan turhalta viedä tuota pikkupoikaa noin isoon näyttelyyn. Mutta kun sinne kerran oli ilmoittauduttu, ja olin joka tapauksessa luvannut lähteä esittämään sinne Arcon ja muutaman kasvatin, niin lentävä hollantilainenkin pakattiin matkaan.

Heti aamusta päivä alkoi pentuluokilla, jossa T-pentueen Inkeri ja Tipsu kävivät esittäytymässä. Inkeri esiintyi kuin olisi ikänsä näyttelyitä kiertänyt, ja palkittiin ROP-pennuksi. Onnittelut Päiville & Inkerille! :-) Itse esitin Tipsun pentuluokan kolmanneksi, neiti kun tarvitsee vielä hieman treeniä tuon hihnassa kulkemisen kanssa. Veto oli ajoittain melkoista. :-)

Puolenpäivän aikaan oli sitten isompien vuoro. Koirien esittämisiä ja esittäjiä pohtiessa, totesin, että R-pentueen Vince, jonka olin luvannut esittää, ja Jasso olivat nuorten luokassa peräkkäin. Lisäksi avoimessa oli sitten Arco, joten taas saisi juosta vaihtamaan koiria luokkien välillä. Koska ylimääräisiä käsiä ei juuri ollut, niin päädyin nykäisemään hihasta Eijaa, joka oli juuri päässyt grotskuineen pois kehästä. Pienellä taivuttelulla Eija suostui viemään Jasson, joten ongelmat oli siltä osin ratkaistu. Tuhannet kiitokset Eijalle, joka suostui jäämään Jasson vuoksi näyttelypaikalle hieman aiottua pidempään! :-)

Vince esiintyi muutoin erinomaisen hienosti, mutta kuumeni juoksutettaessa niin, että liikkeiden esittämisestä ei sitten tullut yhtikäs mitään. Kakara riekkui, pomppi ja räykytti minulle juostessa, mutta seisotettaessa ja tuomarin tutkittavana esiintyi kuin unelma. EH sieltä sitten rapsahti, arvostelun kertoessa, että koiran pitäisi asettua liikkeessä. Ihanko totta??? ;-) Olin kuitenkin tyytyväinen niin Vinceen, kuin sen muuhun käytökseen, joten hyvä mieli jäi. Minkäs sitä koira geeneilleen mahtaa, kun isänä on Kidi, joka on tunnettu kehässä komentelustaan ja isoäitinä Zeena, joka oli tunnettu kuumenemisestaan...

Jasso esiintyi Eijan kanssa niin hienosti, ettei koskaan. Kerrankin ipana viitsi seisoa ryhdissä, jota ehkä edesauttoi se, että itse olin juoksennellut Vincen kanssa samaan aikaan kehässä. Melkoinen yllätys oli, että tuomari tykästyi Jassoon niin, että poika voitti koko luokan!

Arco esiintyi tavalliseen tapaansa hienosti ja kehäkonkarin varmoin ottein. Tuomarin makuun Arco oli liian tumma, joten tällä kertaa tulos oli avoimen ERI2. Parhaan uroksen valinnassa saatiin lisää yllätyksiä, kun Jasso nostettiin ykköspallille, ja pokkasi sertin ja cacibin.

Nartuissa meillä oli vain S-pentueen Tosca, jota ehdittiin juuri ennen kehää moittia lihavaksi, ja muutamalla muullakin ei-niin-ylistävällä sanalla. Tuomaria ei neidin lihavuus häirinnyt, vaan Tosca sijoittui hienosti nuorten luokassa ollen ERI3.

ROP-kehässä Jasso kävi vielä Eminen kanssa pokkaamassa ROPin. Ryhmissä ei sitten tullut menestystä, vaikka Emine Jasson hienosti sielläkin esitti. Kiitokset vielä Eminelle!

Näyttelystä ajelin kotiin paremmalla mielellä. Oli oikein mukava päivä ihanien kasvatinomistajien ja muiden tuttujen seurassa, ja hyvää teki kotona murehtimisen sijaan. :-)

In Memoriam Nici

Kuunsirpin Oceanic Storm 6.4.2006 - 10.3.2009 (eutanasia)

Nici sai siis ensimmäisen kohtauksen syyskuussa 2008. Kun sitä seurasi kaksi kohtausta viiden viikon sisällä, päätettiin lähteä eläinsairaala Aistiin tarkempiin tutkimuksiin. Aivosähkökäyrä ja magneettikuvaus tehtiin, eikä kummassakaan näkynyt mitään epänormaalia. Näin ollen diagnoosiksi tuli idiopaattinen epilepsia. Nicistä otettiin samalla verinäyte epilepsiatutkimukseen.

Lääkitys aloitettin: 1 tabletti Barbivetia 2 x päivässä. Lääkityksen aloittamisesta kului kuukausi, kunnes tuli seuraava kohtaus. Sitä seurasi seuraava kohtaus jälleen noin kuukauden päästä, jonka vuoksi päätettiin nostaa Nicin lääkitystä.

Lääkitystä nostettiin siis 1½ tablettiin Barbivetia 2 x päivässä. Barbivetilla tämä annostus on suurin mahdollinen, ja jos lääkitys ei tehoa, pitäisi alkaa miettiä yhdistelmälääkityksen kokeilemista. Tähän ei kuitenkaan haluttu mennä, vaan päätettiin, että jos maksimiannostus Barbivetia ei tehoaisi, Nici päästettäisiin pois.

Tammikuun alussa tuli ensimmäinen kohtaus lääkityksen nostamisesta huolimatta ja sitä seurasi toinen kohtaus kahden kuukauden päästä, 3.3. Tämän kohtauksen jälkeen Nici oli katsonut Arcoa vihaisesti, minkä vuoksi aloimme miettiä, että koirien ollessa keskenään kotona kohtauksen tullessa yhteenotto olisi mahdollinen. Koska koiria ei haluttu alkaa eristämään yksinolojen ajaksi toisistaan, koirien turvallisuuden vuoksi tehtiin päätös nukuttaa Nici ikiuneen 10.3.

Ei ole sanoja, jotka kertoisivat, kuinka pahoillani olen Nicin ja Hannelen vuoksi. Nici jätti jälkeensä suuren kaipauksen ja kauniit muistot monista upeista yhdessä kokemistamme hetkistä.