Kuulumisia pitkästä aikaa

Enpä ole paljoa ehtinyt tänne kirjoittelemaan, vaikka se on monesti mielessä käynyt. Tässä kuitenkin muutama sananen viime kuukausien tapahtumista.

Hipasta ja Hauskasta on kasvanut varsin mainioita otuksia, jotka pitävät töiden ohella elämän varsin vauhdikkaana. Jostain syystä minulle tuntuu kerääntyvän näitä minikokoisia tervuja, koska jos ei Jasso ole liian suurella koolla pilattu, niin eivät sitä ole Hauska, eikä Hippakaan. Hauska taisi jäädä reilusti alimittaiseksi, vaikken sitä viime kuukausina ole mitannutkaan, mutta jos Hippa tekee saman, niin saattaa jo pipoa hieman kiristää. ;-) Hippa oli viime mittauksessa 7,5-kuisena vain 53cm korkea, joten mikään jättiläinen siitäkään tuskin kasvaa... Tällä porukalla voisi jo alkaa suunnitella sitä medi-kokoisten tervujen kasvattamista, ihan vaan agilitya ajatellen. ;-) Omaan käteen nuo kyllä sopivat paremmin kuin hyvin, mutta näyttelytuomarit eivät ehkä arvosta pienen koon tuomaa ketteryyttä ihan samoissa määrin.

Jasso ja Hauska ovat käyneet silmäpeilauksessa, ja seuraava projekti olisi Hauskan luustokuvaus. Olen kyllä pohtinut, josko sen jättäisi sen verran myöhemmäksi, että saisi Hipan sitten samalla kertaa tutkittua.

Jasson kanssa on haettu nyt kaksi ykköstulosta tokosta, mutta ohjaajan kisamotivaatio on sittemmin kadonnut taivaan tuuliin. Pitäisi yrittää hakea se kolmaskin ykkönen, vaan kun ei meinaa huvittaa millään. Myös agitreenaaminen on jälleen jäänyt odottelemaan parempia aikoja. Muutamat möllikisat on tullut käytyä, ja lentävässä hollantilaisessa intoa riittäisi muillekin jaettavaksi, vaan kun koira pääsee esteille noin kerran kuukaudessa, niin eipä sillä tahdilla kisakuntoon meinaa päästä.

Hauskakin osaa jo sujuvasti agiesteet, ja kiljunta vaan kuuluu kun neiti ampuu putkeen. Ihme kyllä, se ei vielä ole oppinut menemään esteitä omavalintaisessa järjestyksessä, vaan seuraa intensiivisesti ohjausta ja käskyjä, ja toteuttaa ne sitten kuin nopeutetussa filmissä. Hauska on sellainen outo unkarilainen sähköjänis, josta ei virta lopu sitten millään. Tottiksessa Hauskan kanssa ollaan vielä ihan alkeissa, koska Hauskalla on aina niin hauskaa, ettei millään malttaisi pysyä nanosekuntia pidempään samassa asennossa. Sivulletulot, istumiset ja maahanmenot ovat supernopeita ja suunnattomalla riemulla tehtyjä, vaan kun koko ajan pitää samalla vispata häntää niin, että takajalatkin vatkaavat tahdissa, niin yritä siinä sitten treenata paikallamakuuta nauramatta... =D

Hipan koulutuksen olen delegoinut osittain yhdelle oppilaistani, ja Hippa onkin siten päässyt säännöllisesti mukaan penturyhmään, jota vedän. Ipanalta sujuvat suht hienosti jo sivulletulot, seuraamisen alkeet, maahanmeno ja luoksetulo. Hippa on huomattavasti maltillisempi koulutettava kuin Hauska, ja muutenkin liikkeiltään rauhallisempi ja reagoi asioihin selvästi hitaammin. Tai no, Hauskan treenaamisen jälkeen koira kuin koira tuntuu aika jähmeältä. :-)

Jasson kanssa on viime aikoina aloitettu ruudun työstäminen. Valitsin koulutustavaksi opettaa ruudun ruutuna, ilman, että ruudussa on siis mitään houkutinta/kosketusalustaa. Sitä ollaan treenattu nyt yhteensä neljä kertaa, ja vielä sujuu ihan hienosti. Etäisyys on tosin vasta muutama metri, eikä ruutukaan ole vielä täysimittainen, mutta hienosti Jasso juoksee ruutuun odottamaan palkkaa. Edelliskerralla se tosin keksi alkaa hakeutua oikean etumerkin taakse, mutta viime kerralla meni kertakorjauksen jälkeen taas hienosti keskelle. Saa nyt nähdä miten tällä tekniikalla oppii, vai joudutaanko muuttamaan opetustavaksi se perinteisempi, jossa ruudussa on palkka odottamassa. Koska itse olen niin laiska häivyttämään apukeinoja pois, tämä tapa tuntuisi itsestäni paremmalta.

Lisäksi olemme jo kerran harjoitelleet avotokon kaukoja läheltä, ja pari kertaa noutoa, mutta onhan tuossa vielä vähän työstämistä, ennenkuin voi alkaa suunnitella avoimeen luokkaan menoa.

Vähemmän huono omatunto

Eilen vietin kokonaisen vapaapäivän ilman mitään suunniteltuja menoja. Tainnut viimeeksi olla sellainen helmikuussa...?

Olen potenut kovasti huonoa omatuntoa omien koiriemme vuoksi, kun aikaa niille ei ole jäänyt viime aikoina juuri enempää kuin yöllisten pienten treeni- ja juoksutussessioiden verran. Kotonahan meillä on koko ajan koko perhe, kun molemmilla on työt kotona ja poika mukana pyörimässä. Eli yksin koirien ei ole tarvinnut varsinaisesti olla, mutta niiden varsinaiset aktiviteetit ovat jääneet aivan liian vähiin.

Jo perjantaina päätin keskittyä "Hauskanpitoon", eli päivällä vanhempieni luokse startatessa mukaan pääsi Hauska. Kakara hämmästytti hyppäämällä itse autoon, ja matkustamalla siellä ilman mitään jännitystiloja. Edellisillä automatkoilla autoon tuleminen on ollut oikeaa tervanjuontia, ja viime autoilukerrastahan on kulunut varmaan kuukauden verran aikaa. Hyvistä aikomuksistani huolimatta en siis ole ehtinyt totuttaa Hauskaa autoiluun, mutta näköjään neiti on tottunut siihen ilman totutteluakin. :-D

Perjantai sujui siis Hauskan osalta vanhempieni ja parin hoitokoirankin kanssa leikkien. Muutama perusasentoharjoituskin ulkoilun ohessa otettiin, mutta muuten keskityttiin vain juoksemaan Kivan, Ilon ja Main kanssa pallon perässä juoksemiseen ja muuhun yleiseen aktiviteettiin.

Lauantaina laatuaikaa sai Jasso. Ensin aloitettiin noutoharjoituksilla pihalla. Se kun on aihe, jota olen monet kerrat toivonut ehtiväni treenata. Jostan syystä en saa Jassoa millään oivaltamaan kapulan nostoa maasta itselleni ja pitoharjoituksetkin jämähtivät edelleen siihen, että kapulan ottaa suuhun, mutta pudottaa hyvinkin nopeasti. Pöh. Kokonaisena liikkeenä kapulan heittoineen sen sijaan sujuu varsin mallikkaasti, vaikkei silloinkaan pidä kapulaa loppuasennossa pitkään. Ehkä keksin tuohon vielä jonkin ratkaisun? Eipä tuota montaa kertaa ole ehditty harjoitellakaan, ja viime kerrasta taitaa olla aikaa jo puolisen vuotta...

Noutoharkkojen jälkeen otettiin kaksi eteenmenoa narupallon ja patukan kanssa. Patukan valitsi ekalla lähetyksellä, mutta toisella lähetyksellä eteni vain muutaman metrin, jonka jälkeen pysähtyi odottamaan lisäohjeita. Toisella käskyllä juoksi sitten pallolle.

Seuraavaksi kävin tallaamassa esineruudun, koska sitäkin on harjoiteltu viime syksynä vain pari kertaa (jolloin ei tuntunut kovin hyvin pääsevän asiasta jyvälle), ja sitten unohdettu asia kokonaan. Haetutin vain yhtä esinettä kerrallaan, koska epäilin, ettei vieläkään ymmärtäisi koko ideaa. Esineinä oli vanha lompakko, Rompun entinen tossu ja hanska. Joka kerta Jasso lähti kuin ammuttuna, etsi intensiivisesti ja toi hienosti! Haetutin kerran jokaisen esineen, ja sitten oli pakko lopettaa, koska pelkäsin, että seuraavaksi seuraisi epäonnistuminen. ;-) Hyvällä mielellä tultiin metsästä.

Iltapäivällä käytiin vielä leikkimässä Jasson ja Rompun kanssa kalliolla piilosta. Jasso on ihan hulluna tähän "lajiin" ja kuumenee kovasti aina lähtölupaa odotellessa.

Iltasella tuli vielä ihmisiä kentälle treenaamaan agilitya, ja Jasso pääsi vielä kokeilukoiraksi erirotuisen ohjaajalle. Hieman taisi olla eroa koikkeritytön ja tervupojan ohjaamisessa, vaikka Jasso oli tällä kertaa selvästi rauhallisempi kuin agiradalla yleensä. :-)


Pentujakin ehdin kuvaamaan pitkästä aikaa. Ipanoilla on jo silmät auki, ja kävelyä harjoitellaan kovasti. Ääntäkin niistä lähtee jo ihan eri tavalla kuin aiemmin. Lina-emä on vakaasti sitä mieltä, että pentulaatikko on edelleen paras paikka ottaa päivätorkut, mutta väliajoilla voitaisiin jo harrastaa muutakin kuin pennunhoitoa. Kuistin kätköistä on ulosmennessä ja sieltä tullessa kaivettu Linan toimesta mukaan jo jälkikeppiä, noutokapulaa, palloa ja patukkaa. Olen kyllä yrittänyt arvon rouvalle selittää, ettei ne pennut vielä jälkikepeistä mitään ymmärrä, mutta äitikoira on ilmeisesti päättänyt aloittaa jälkeläistensä jälkikoulutuksen jo hyvissä ajoin. ;-)

Pentusia ja tuhat muuta asiaa

Tänä vuonna ei näytä työsesonki hiljentyvänkään, joten päivitykset jatkavat venymistään.

Viime kirjoittelusta on tapahtunut taas sen tuhat asiaa, joten nyt pieni tiivistelmä viime ajoista. Töitä on tehty ympäripyöreitä päiviä, mutta ollaan siinä välissä omien ja kasvattikoirienkin kanssa jotain touhuiltu.

Kuten moni on varmasti huomannutkin, Jasson ja Linan pennut, toisin sanoen 4 suloista tyttötervua, syntyivät 5.6. Synnytys sujui hienosti, ja pennut ja emä voivat erinomaisesti. Lina on osoittautunut todella hyväksi emokoiraksi, joka hoitaa pentujaan rauhallisin ja varmoin ottein, huolellisesti pentujen hoitoon paneutuen. Romeo pääsi seuraamaan kahden viimeisenä syntyneen pennun syntymää ihan vierestä, eikä Linaa häirinnyt pojan pentulaatikossa oleminen yhtään. Super-ihana äitikoira. :-)

Näiden neljän pienen tervuvauvan lisäksi laumaamme liittyi hiljattain myös vähän isompi tervuipana. Olen aina ollut kohtalaisen hyvä tekemään nopeita päätöksiä, mutta tämä päätös ällistytti itsenikin. Kävimme nimittäin 9.5. Palveluskoiratapahtumassa, josta kotiin ajellessa kyydissäni oli 7-viikkoinen narttupentu, viralliselta nimeltään Ketunpolun Wild Fox. Romeo sai päättää jälleen kutsumanimen, joten tytöstä tuli Hippa. :-) Miten sitä voi ihminen vieläkin hullaantua niin jostain pennusta, että se on IHAN-PAKKO-SAADA???

Hippa-kakara onkin sitten tapaus sinänsä. Sanotaanko näin, että neidissä on virtaa, kovuutta ja viettejä, jopa siinä määrin, että se muistuttaa toisinaan kovin paljon edesmennyttä Zeenaamme. Hipassa on lisäksi aimo annos dominanssia, joka tuo oman mausteensa soppaan. Lystiä meillä onkin ollut sitten koko rahalla, koska eihän yksi tervunpentu vielä mitään, mutta kokeilkaapa kahta... ;-)

Sittemmin minut onkin voinut bongata joka ilta vielä puolenyön aikaan kentältä tai kallioilta juoksuttamasta koiria. Virta ei tuosta kolmikosta (Jasso, Hauska & Hippa) tunnu loppuvan tekemälläkään, ja kun omaan päivään ei paljon muuta mahdu kuin töitä, niin yöllähän se on sitten puuhattava omien koirien kanssa.

Uusi tulokas

Täällä jatkuu työrintaman kiireet, joten blogin päivitykset senkun venyy. Nyt pikaisesti kuitenkin muutama sana viime päivien tapahtumista ennen töihin lähtöä.

Sunnuntai-iltana kävin hakemassa lentokentältä Budapestista saapuneen paketin. Paketista pomppasi suloinen, pieni ja pörröinen tervutyttö, Daisy de la Terre Sauvage. Ikää neidillä on vajaat 6kk, ja ipana on vallan hauska tapaus. Niin hauska, että Romeo 4v. päätti alkaa kutsumaan pentua nimellä Hauska. Taivutteluni jostain muusta nimestä kaikuivat koko eilispäivän kuuroille korville, joten nimeksi jäänee siis Hauska. Toisaalta nimi sopii tavallaan sarjaan, kun vanhempieni luona asuu göötti Ilo ja tervu Kiva. Kai sitä Hauskaankin sitten tottuu. ;-)

Punainen unkarilaisemme onkin vallan veikeä tapaus. Illalla kotiin saavuttuamme ei matkaväsymyksestä ollut tietoakaan, vaan Hauska ahmaisi ensin tarjotun ruuan ja alkoi sitten tutkimaan uutta ympäristöään. Pyörremyrskyn lailla se sinkoili innoissaan alakerrassa hauskuuttaen itseään heittelemällä ja ravistelemalla kaikkia löytämiään koirien ja Romeon leluja. Pari lattialla lojunutta ilmapalloa saivat erityisen riemun aikaiseksi, ja huonostihan niille kävi pienen tervuterroristin käsittelyssä. Melkein kolmen tunnin yhtäjaksoisen riehumisen jälkeen Hauska suostui vihdoin rauhoittumaan ja nukkumaan.

Eilinen sujuikin sitten kaikenlaisten touhuilujen merkeissä. Aamulla lähdimme Rompun, Jasson ja Hauskan kanssa kallioille kiipeilemään tarkoituksena ottaa uudesta tulokkaasta muutama valokuva. Yhtään seisomiskuvaa en saanut tuosta pyörremyrskystä, kun vauhtia riitti lenkin alusta loppuun saakka. Pääkuvatkin olivat kaikki enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, joten yritämme uudestaan joku toinen päivä.

Päivällä laitoin Jasson ja Hauskan tarhaan muutamaksi tunniksi trimmieni ajaksi, ja tarhassa neiti käyttäytyi oikein hienosti. Illalla sitten totuttelemaan autoiluun, kun käsittääkseni kakara on autoillut elämänsä aikana vain pari kertaa. Ajoimme siis vanhempieni luokse, jossa alkoikin välitön reuhaaminen Mai-borderterrierin kanssa. Taas saivat irtotavarat ja matot kyytiä...

Palaan kirjoittelemaan Hauskasta elämästämme taas, kun töiltä ehdin.

Takaisin varjon puolelle...

Tinka tuli meille viime maanantaina odottelemaan synnytystä. Eipä neidistä juuri nähnyt, että pentuja edes odottaa, mutta vyötärö oli kuitenkin levinnyt reilut 10 senttiä normaalista ja jotain pentuihin viittaavaa olin vatsassa tuntevinani, joten pentulaatikkoa vaan paikoilleen ja odottelemaan.

Tinka oli ensihetkistä alkaen meillä kuin kotonaan, enkä voinut olla ihastelematta sen käytöstä tilanteessa kuin tilanteessa. Ihan kuin olisi oma koiramme. Romeon kanssa ovat menneet kuin paita ja peppu, vaikka välillä on joutunut jarruttelemaan nelivuotiaan ihmislapsen intoa riehua ja leikkiä juoksu-, paini- ja piiloleikkejä tulevan äitikoiran kanssa, joka on ollut leikeistä yhtä innoissaan kuin poikakin.

Viikko sujui huolettomissa merkeissä, vaikka kuumeisesti jo odoteltiin pentujen syntymää. Tänään aamulla oltiin käyty tavalliseen tapaamme ensin reippaalla aamulenkillä, jossa Jasso ja Tinka juoksivat pahimmat virrat pois, ja sisälle tultuamme Tinka vetäisi aamuruuaksi tuhdin annoksen piimällä höystettyä nappulaa. Neidissä tuntui virtaa olevan vaikka koko kylälle, kun syömisen jälkeen alkoi liehitellä Jassoa riehumaan kanssaan. Kaikki näytti siis olevan erinomaisen hyvin... kunnes Romppu tulee kysymään, mitä vihreää on yläkerran rappusissa. Sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun tajusin heti, että Tinka vuotaa.

Samantien soitin eläinlääkärille, ja sinnehän sitten lähdettiin. Ultrassa näkyi heti yksi pentu, joka oli eloton. Muita ei jääty edes etsimään, vaan koira nostettiin samantien leikkauspöydälle. Muutaman minuutin päästä selvisi, ettei mahassa muuta sitten ollutkaan, kuin tuo ainokainen hengetön. Oli ollut kuolleena arviolta jo ainakin pari päivää, ja oli jo ehtinyt alkaa aiheuttamaan märkää kohtuun. Kohtu siis poistettiin samalla kertaa. Kyyneliä nieleskellen sain lähteä klinikalta tyhjä, pentujen kuljetukseen varattu laatikko käsissäni. Että voikin olla raskasta...

Tinkalla ei onneksi ollut hätäpäivää, vaan tyttöstä klinikalta hakiessani häntä jo heilui iloisesti. Kotona viriteltiin päälle paita estämään haavan nuolemista, ja ilta sujui rauhallisesti torkkuen. Iltaulkoilulla sai jo pidätellä, kun meinasi intoutua riekkumaan, eli toipuminen on alkanut varsin lupaavasti. Tuhannet kiitokset vielä Heidille ja Kallelle loistavasti sujuneesta yhteistyöstä sekä erinomaisesta sijoituskodista. :-)

Paistaa se joskus risukasaankin

Nicin poisnukuttaminen on painanut mieltä, ja mielessä on pyörinyt jopa kasvattamisen lopettaminen. Onneksi ystävät ja kasvattien omistajat ovat jaksaneet tsempata, ja monta kaunista sanaa olen saanut muistuttamaan siitä, kuinka paljon on terveitä kasvatteja ja koiristaan onnellisia kasvatinomistajia. Kiitos kaikille kannustuksesta, ehkä tämä vielä tästä...

Kuitenkin Tampereen näyttelyyn lähtiessä tunnelma oli varsin lattea. Harkitsin jo Jasson jättämistä kotiin, kun aamulla tuntui ihan turhalta viedä tuota pikkupoikaa noin isoon näyttelyyn. Mutta kun sinne kerran oli ilmoittauduttu, ja olin joka tapauksessa luvannut lähteä esittämään sinne Arcon ja muutaman kasvatin, niin lentävä hollantilainenkin pakattiin matkaan.

Heti aamusta päivä alkoi pentuluokilla, jossa T-pentueen Inkeri ja Tipsu kävivät esittäytymässä. Inkeri esiintyi kuin olisi ikänsä näyttelyitä kiertänyt, ja palkittiin ROP-pennuksi. Onnittelut Päiville & Inkerille! :-) Itse esitin Tipsun pentuluokan kolmanneksi, neiti kun tarvitsee vielä hieman treeniä tuon hihnassa kulkemisen kanssa. Veto oli ajoittain melkoista. :-)

Puolenpäivän aikaan oli sitten isompien vuoro. Koirien esittämisiä ja esittäjiä pohtiessa, totesin, että R-pentueen Vince, jonka olin luvannut esittää, ja Jasso olivat nuorten luokassa peräkkäin. Lisäksi avoimessa oli sitten Arco, joten taas saisi juosta vaihtamaan koiria luokkien välillä. Koska ylimääräisiä käsiä ei juuri ollut, niin päädyin nykäisemään hihasta Eijaa, joka oli juuri päässyt grotskuineen pois kehästä. Pienellä taivuttelulla Eija suostui viemään Jasson, joten ongelmat oli siltä osin ratkaistu. Tuhannet kiitokset Eijalle, joka suostui jäämään Jasson vuoksi näyttelypaikalle hieman aiottua pidempään! :-)

Vince esiintyi muutoin erinomaisen hienosti, mutta kuumeni juoksutettaessa niin, että liikkeiden esittämisestä ei sitten tullut yhtikäs mitään. Kakara riekkui, pomppi ja räykytti minulle juostessa, mutta seisotettaessa ja tuomarin tutkittavana esiintyi kuin unelma. EH sieltä sitten rapsahti, arvostelun kertoessa, että koiran pitäisi asettua liikkeessä. Ihanko totta??? ;-) Olin kuitenkin tyytyväinen niin Vinceen, kuin sen muuhun käytökseen, joten hyvä mieli jäi. Minkäs sitä koira geeneilleen mahtaa, kun isänä on Kidi, joka on tunnettu kehässä komentelustaan ja isoäitinä Zeena, joka oli tunnettu kuumenemisestaan...

Jasso esiintyi Eijan kanssa niin hienosti, ettei koskaan. Kerrankin ipana viitsi seisoa ryhdissä, jota ehkä edesauttoi se, että itse olin juoksennellut Vincen kanssa samaan aikaan kehässä. Melkoinen yllätys oli, että tuomari tykästyi Jassoon niin, että poika voitti koko luokan!

Arco esiintyi tavalliseen tapaansa hienosti ja kehäkonkarin varmoin ottein. Tuomarin makuun Arco oli liian tumma, joten tällä kertaa tulos oli avoimen ERI2. Parhaan uroksen valinnassa saatiin lisää yllätyksiä, kun Jasso nostettiin ykköspallille, ja pokkasi sertin ja cacibin.

Nartuissa meillä oli vain S-pentueen Tosca, jota ehdittiin juuri ennen kehää moittia lihavaksi, ja muutamalla muullakin ei-niin-ylistävällä sanalla. Tuomaria ei neidin lihavuus häirinnyt, vaan Tosca sijoittui hienosti nuorten luokassa ollen ERI3.

ROP-kehässä Jasso kävi vielä Eminen kanssa pokkaamassa ROPin. Ryhmissä ei sitten tullut menestystä, vaikka Emine Jasson hienosti sielläkin esitti. Kiitokset vielä Eminelle!

Näyttelystä ajelin kotiin paremmalla mielellä. Oli oikein mukava päivä ihanien kasvatinomistajien ja muiden tuttujen seurassa, ja hyvää teki kotona murehtimisen sijaan. :-)

In Memoriam Nici

Kuunsirpin Oceanic Storm 6.4.2006 - 10.3.2009 (eutanasia)

Nici sai siis ensimmäisen kohtauksen syyskuussa 2008. Kun sitä seurasi kaksi kohtausta viiden viikon sisällä, päätettiin lähteä eläinsairaala Aistiin tarkempiin tutkimuksiin. Aivosähkökäyrä ja magneettikuvaus tehtiin, eikä kummassakaan näkynyt mitään epänormaalia. Näin ollen diagnoosiksi tuli idiopaattinen epilepsia. Nicistä otettiin samalla verinäyte epilepsiatutkimukseen.

Lääkitys aloitettin: 1 tabletti Barbivetia 2 x päivässä. Lääkityksen aloittamisesta kului kuukausi, kunnes tuli seuraava kohtaus. Sitä seurasi seuraava kohtaus jälleen noin kuukauden päästä, jonka vuoksi päätettiin nostaa Nicin lääkitystä.

Lääkitystä nostettiin siis 1½ tablettiin Barbivetia 2 x päivässä. Barbivetilla tämä annostus on suurin mahdollinen, ja jos lääkitys ei tehoa, pitäisi alkaa miettiä yhdistelmälääkityksen kokeilemista. Tähän ei kuitenkaan haluttu mennä, vaan päätettiin, että jos maksimiannostus Barbivetia ei tehoaisi, Nici päästettäisiin pois.

Tammikuun alussa tuli ensimmäinen kohtaus lääkityksen nostamisesta huolimatta ja sitä seurasi toinen kohtaus kahden kuukauden päästä, 3.3. Tämän kohtauksen jälkeen Nici oli katsonut Arcoa vihaisesti, minkä vuoksi aloimme miettiä, että koirien ollessa keskenään kotona kohtauksen tullessa yhteenotto olisi mahdollinen. Koska koiria ei haluttu alkaa eristämään yksinolojen ajaksi toisistaan, koirien turvallisuuden vuoksi tehtiin päätös nukuttaa Nici ikiuneen 10.3.

Ei ole sanoja, jotka kertoisivat, kuinka pahoillani olen Nicin ja Hannelen vuoksi. Nici jätti jälkeensä suuren kaipauksen ja kauniit muistot monista upeista yhdessä kokemistamme hetkistä.