lauantai 31. tammikuuta 2009

Elämä jatkuu

Vietimme toissaviikon vanhempieni koirahoitolalla tuurauskeikalla. Siis minä, Jasso ja Lumo. Perheen miesväki jätettiin Aban ja Gildan hoitajiksi kotiin, joten sain pitkästä aikaa nauttia vain koirien seurasta. ;-) Tokihan poikaa tuli jo muutaman yön jälkeen ikävä, ja Romeo tulikin sitten apulaisekseni pariksi päiväksi keskellä viikkoa. Aika reipas koiraihminen nelivuotiaastamme taitaa olla tulossa, kun innolla ulkoilutti kanssani hoitokoiria tunnista toiseen. Välillä sai ihan toppuutella, kun ei meinannut malttaa lähteä syömäänkään hoitolatöiden lomasta.

Jasso ja Lumo olivat hoitolassa kuin kotonaan. Ulkoilukavereina oli välillä niin vanhempieni belgit Easy ja Kiva, sekä Ilo-göötti, kuin samaan aikaan hoidossa olleet Ada ja Linakin. Sisällä molemmat ottivat todella rauhallisesti. Lumo saattoi jopa nukkua sikeästi, kun uusia hoitokoiria tuotiin, eikä aina noussut katsomaankaan, kuin vasta kutsumalla.

Pikkuneiti sai myös muutaman kerran kokea elämän kovuuden, kun ulkoillessa, sekä Easy-the-Musta-Piru, että Ada-the-Piilokärtty pölläyttivät ipanan muutaman kerran oikein huolella. No, kakara jäi henkiin, ja ilmeisesti kasvatti itseluottamustaan vielä entisestäänkin, koska loppuviikosta uskaltautui jo roikkumaan Kivan kylki- ja persvilloissa. Belgimäiset ominaispiirteet alkavat selvästi heräilemään...

Hoitolalla kävivät kyläilemässä myös T-pentueen Tipsu, Rico ja Riia, ja ihan mieltä lämmitti kun kakaroita katseli. Oikein hauskoja naperoita, ja omistajatkin ovat koiriinsa ilmeisen tyytyväisiä.

Sunnuntaina oli sitten paluu kotiarkeen, ja illaksi olikin sovittu Tinkan astutus. Olin päätynyt astuttamaan Tinkan Lumon isällä, Jehulla, koska a) olen kovin ihastunut lumoavaan Lumoomme, ja b) Jehu on lähes kaikilta osin lähimpänä urosta, jollaisen Tinkalle halusin. Noh, toiveissa olisi ollut, että uroksella olisi ollut käyttöpuolen tuloksia, koska Tinka ei ole koskaan kisannut epävirallisia agility-kisoja enempää, mutta tässä tapauksessa onneksi tunnen henkilökohtaisesti suht hyvin niin uroksen, sen kasvattajan, sisaruksia, kuin sukuakin. Tinkaahan olen luonnollisesti seurannut hyvin läheltä sen syntymästä saakka, kiitos aktiivisesti yhteyttä pitävän ja näytillä käyvän sijoitusperheen. U-pentuetta siis yritetään saada maailmaan maaliskuun lopulla. Saas nähdä kuinka tällä kerralla käy.

Alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Heidi otti Tinkan autosta, ja kurkistus Tinkan hännän alle sai jo toivon hiipumaan. Tumma neitokainen vaikutti kovin vakuuttavasti siltä, että parhaat päivät olivat jo takana päin. Aba-pyrre sai toimia varmistajana, ja kun Tinka kerran toisensa jälkeen näytti Aballe taivaan merkit, kun Aba pyrki yhtään läheisempään kontaktiin, soitin jo valitun sulhonkin omistajalle, että eipä taida tästä reissusta tulla mitään.

Mutta koska sulho oli enää vartin matkan päässä meiltä, niin ei siinä vaiheessa kannattanut enää takaisin kotiinkaan kääntyä. Siis Aba takaisin tarhaan, ja odottelemaan Jehua paikalle. Kummallista kyllä, Tinkalla oli heti erilainen meininki Jehun kanssa. Heti Jehun päästyä autosta, Tinka alkoi innoissaan liehittelemään sitä. Päätettiin sitten päästää koirat vapaaksi juoksemaan, eikä kulunut aikaakaan, kun koirat olivat suoriutuneet astumisesta mallikkaasti. Toivotaan nyt, että astutus tuottaisi myös tulosta, ja pääsisimme keväällä nauttimaan pikku-Tinkoista ja -Jehuista. :-)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän...


Kiitos rakas Zeena.
23.10.1998 - 16.1.2009

"Tehdään vielä se viimeinen retki,
yhdessä kuljetaan,
kiivetään kalliolle,
mennään kentälle juoksemaan."


Zeenahan oli pari kuukautta yskinyt satunnaisesti, ja epäilin, että sillä on kasvain tai useampia keuhkoissa. Muutamina viimeisinä päivinä yskiminen alkoi rajusti lisääntyä, kunnes viimeistä edellisenä yönä yskänpuuskia tuli toistuvasti läpi yön. Ulkona Zeena riekkui niinkuin aina, mikä teki päätöksen tekemisen vielä paljon vaikeammaksi.

Enpä muista, että eläinlääkärille soittaminen olisi koskaan ollut niin vaikeaa, saati perjantaina sinne lähteminen. Eläinlääkärissä epäilykseni vahvistui, ja Zeena nukutettiin. Ikävä on suunnaton.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Talven Lumoissa

Zeena kalliolla

Meillä vietetään edelleen hiljaiseloa. Jotain on sentään tapahtunutkin. ;-)

Joulukuussa meille muutti pitkällisen haaveiluni päätteeksi uusi tervutyttönen, harmahtava pumpulipallo Lumo. Virallisemmin Flammeus New Design. Sain kuin sainkin sen kauan odottamani narttupennun K-pentueen Oonasta, ja sen myötä toivon saavani jatkoa joskus tulevaisuudessa myös vanhalle narttulinjalleni. Lumohan oli se pentu, johon ihastuin ensisilmäyksellä kun pentuja kävin ennen luovutusikää kääntelemässä:


Pikkuneiti on osoittautunut oikein tomeraksi tyttöseksi, jota eivät uudet tilanteet, vieraat ihmiset ja koirat huimaa. Mutkalla olevaan agility-putkeen Lumo meni heti ensimmäisellä kerralla Jasson perässä, ja agility-halliin ollaan käyty tutustumassa Lägin mestaruuskisoissa. Mikäs sen mukavampaa pienen koiran mielestä, kuin päästä katselemaan lujaa meneviä koirakoita, ja välillä painimaan T-pentueen Tipsun, sekä muutaman muun koiran kanssa.


Tavoilleni uskollisena, kakara on saanut elää meillä kuin pellossa. Pitäisi varmaan alkaa harjoitella istumista ja muitakin tottisjuttuja hiljalleen... Tähän asti on vain keskitytty luoksetulon opettelemiseen, ja onhan tuo pari kertaa ollut jo hihnassakin. Koiriemme aktiviteetit ovatkin pyörineet viime aikoina lähinnä kallioilla ja metsissä samoilemisen ympärillä.

Jasso

Onneksi ollaan menossa kohti kevättä. Jos tästä talviunesta alkaisi hiljalleen heräilemään, ja koiriakin tulisi laitettua taas enemmän ruotuun.

Pentusuunnitelmiakin on pyöritelty kovasti mielessä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Kasvatteja on mukavasti käynyt syksyn ja talven aikana terveystarkastuksissa, josta suuret kiitokset ihanille omistajaperheille. Tulokset ovat olleet oikein positiivisia, joten hyvillä mielin on saanut olla niiden suhteen. :-)