sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Möllitokoilemassa

Eilen kävimme Jasson kanssa kokeilemassa, miten liikkeet sujuvat ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa ilman välipalkkoja ja nameja (pitäisi varmaan harjoitella joskus treeneissäkin ilman jatkuvaa nakinsyöttämistä ja pallonheittoa... ).

Vaikka möllitoko olikin, tuomari ilmoitti heti aluksi, että koe käydään virallisilla säännöillä ja arvostelulla, ja varsin tiukka arvostelu olikin.

Tässä yhteenveto liikkeistä:
Luoksepäästävyys 10 (ei onneksi hypännyt tuomarin suuhun asti, vaikka nousikin vastaan rapsutuksia kerjäämään)
Paikallaolo 8 (meni hienosti maahan ja pysyi hyvin, vaan eipä noussut vasta kuin kolmannella käskyllä perusasentoon. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska vierestä lähti collie, mutta Jasso ei tehnyt elettäkään lähteäkseen mihinkään.)
Kytkettynä seuraaminen 9 (omasta mielestä ei ihan noin hienoa, mutta tuomari kehui erinomaiseksi seuraamiseksi alokasluokkaan. Piti hyvin oikean seuraamispaikan, mutta kontakti putoili.)
Vapaana seuraaminen 7 (haahuili ja haisteli välillä, annoin jopa yhden lisäkäskyn, kun pysähdyksessä ei meinannut istua )
Liikkeestä maahanmeno 8 Naksutin kielellä kerran liikkeelle lähtiessä, kun meinasi jätättää, josta rokotettiin kuten kaksoiskäskystä. Maahan meni hienosti yhdellä käskyllä ja pysyi hyvin. Nousi jopa istumaan käskystä, kun palasin viereen ja käskin.
Luoksetulo 7 (jäi vasta toisella jättökäskyllä, tuli hienosti, mutta ei muistanut istua eteen, vaan hetken harkittuaan päätyi sivulle istumiseen... )
Liikkeestä seisominen 8½ (sanoin seiiso, josta rokotettiin. Pysähtyi hienosti ja pysyi hyvin palatessa)
Hyppy 9½ (loppuasento vino, muuten tosi hieno )
Kokonaisvaikutus 10 (kuulemma erinomaista ja iloista yhteistyötä)
Yhteensä 163 ja nippanappa ykköstulos. Sijoitus 4. (osallistujia 11)

Treeniä tarvitaan siis varsinkin seuraamisten kanssa paljon lisää. Tähän asti ollaan tehty kotona vain yhden-kahden askeleen seuraamisia, johon nyt palaamme, että saataisiin kontakti ja kiinnostus rakennettua paremmaksi. Yllätyin kuitenkin siitä, että kakara teki molemmat jäävät liikkeet oikein, vaikka treenatessa on koko ajan takunnut niiden kanssa. :-)

Mölleilemässä oli myös L-pesueen Lina, joka teki hienoa työtä, mutta paikallaolon mentyä nollille, pisteitä kertyi vain 144. Harmi! Ensimmäistä kertaa möllitokossa nähtiin myös Viron tuontimme Roze, joka toimi jo kohtalaisen kivasti, saaden muistaakseni 104 pistettä. Onnittelut uran avauksesta!

Mätsärin puolella erittäin kauniisti esiintyi R-pentueen Capo, tullen hienosti punaisten pentujen toiseksi. :-)

Päivä oli varsin kuuma, ja onnistuinkin polttamaan naamani auringossa... Pölkkäreihimme kuumuus ei sen sijaan näyttänyt vaikuttaneen, Jasso ja Lina ainakin työskentelivät ihan normaaliin tapaansa. :-)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Morjens! Myö ollaan ensi viikolla tulossa Virkkalaan taas pitkästä aikaa, olisi aivan mahtavaa järjestää jonkin sortin treeniä teitin kanssa.. Miten teillä on bisnekset ens viikkolle sumpilittu? Soitellaan!