torstai 1. toukokuuta 2008

Vapputreenailua

Viime viikonloppuna tuli pyörittyä kehässä oikein urakalla Lahden näyttelyssä. Tulokset lukevat kotisivuillamme, ja tyytyväisiä oltiin reissuun. :-)

Toissapäivänä (tiistai) tajusin, ettei Jasso osaa edelleenkään liikkeestä seisomista oikein millään tavalla. Paikalla seisomista ollaan treeenattu, ja se sujuu kohtuullisen kivasti, mutta nuoriherra ei ymmärrä pysähtyä seisomaan ilman namia ja käsiapua, ja silloinkin tarjoaa helposti maahanmenoa. Eli ei kun reenaamaan...

Aluksi pysäyttelin "vapaasta hengailusta" namikädellä kakaraa, ja kun se alkoi sujua, laitoin kädet taskuun ja toistin samaa useita kertoja. Osui ja upposi. Itse asiassa vähän liiankin hyvin. Lopputreenistä piti sitten kokeilla maahanmeno samaan tapaan, mutta eipä Jasso enää mennytkään maahan, vaan tarjosi seisomista joka kerta. Höh. Millähän tuon ipanan korvat saadaan auki, että ymmärtäisi myös kuunnella mitä sanon, sen sijaan, että toteuttaa vaan innolla ja ajattelematta?

Tänään sitten ennen alkeistokoryhmän treenejä otin armaan hollantilaiseni vähän kentälle hengailemaan, ja ensimmäiseen kahteen seiso-käskyyn vastasi menemällä maahan. Heh-heh. Sitten muisteltiin taas seisomista, ja alkoi taas toimimaan. Maahan ei taas sen jälkeen mennytkään. Luoksetulonkin onnistuin sössimään toistamalla sen kahdesti. Toisella kertaa ennakoi jo kutsua, ja otti varaslähdön. Sen jälkeen muisteltiin sitten paikallaan istumista. Seuraamisten kontaktit on ihan mitä sattuu, mutta paikallaolo maaten meni sentään tavalliseen tapaan, eli hyvin, samoin kuin alohyppy. Ei taida natiainen tulla kisakuntoon tällä menolla kovinkaan nopeasti, sen verran hyvin olen saanut sen pään sekoitettua.

Jasso sai jäädä katselemaan alkeistokoryhmän treenejä kentän laidalle, jossa malttoi odottaa todella hienosti ja rauhassa. Välillä kyllä huomasin, että kuunteli lähimpänä treenaavan ohjaajan käskyjä, ja toteutti maahanmenoharjoituksen aikana myös maahanmenoja. Hmm...

Kurssilaisten lähdettyä kävin tekemässä vielä pellolle jäljen. 40 metrin suora, 90 asteen kulma, ja 20 metrin suora. Nameja (nappuloita) noin joka viidensissä askeleissa, ja muutama lihapullan palanen joukossa. Peltopohja oli halkeilevan kuiva. Sivutuulta oli jonkin verran alkusuoralla, ja se näkyi hyvin jäljestyksessä. Jasso ajautui vähän väliä puolisen metriä sivuun jäljeltä, mutta kohtuullisen hyvin palautui itse takaisin oikealle kohdalle. Pari kertaa tosin vasta liinasta jarruttamisen jälkeen. Kulman teki erinomaisen hienosti, ja loppusuora (myötätuuli) sujui jo paremmin. Muutamia turhia pyörähdyksiä tuli alkupätkällä, mutta loppusuoralla niitä ei enää onneksi nähty.

Ei kommentteja: