Torstain pentutreenit ja päivitetyt kotisivut

Tuntui työvoitolta kun aamulla sain päivien (lue: öiden) puurtamisen jälkeen nostettua kotisivuille uuden ulkoasun nettiin. Noh, jäi sinne vieläkin säädettävää, mutta suurin osa alkaa olla kuosissa. Tuli sitten kokeiltua kymmeniä eri tapoja julkaista yksittäisten koirien sivut, mutta päädyin sitten ylittämään aidan matalasta kohdasta, ja sivut jäivät suunnilleen ennalleen. Jos joku keksii siistin ja selkeän tavan asetella koiran perustiedot sivulle, niin vinkkejä otetaan mielellään vastaan...

Katsotaan nyt, kuinka kauan jaksan katsella uutta leiskaa. Kaikenlaisia virityksiä on tullut jo testailtua, ja voipi olla, että sivut tulevat kokemaan seuraavan uudistuksen jo muutaman(?) kuukauden kuluttua. Vielä puuttuu tietoja, joita sivuille haluaisin, vaan kun tällä kasvattimäärällä ei lisäily käy aina ihan tunnissa, jos kymmenessäkään. Edelleen puuttuu kovin monelta koiralta oma sivu, niistä lukemattomista skannausta odottavista valokuvista puhumattakaan.

Noh, palataas sitten päivän muihin tapahtumiin, tai oikeammin illan treeneihin. Tänään Tosca pääsi kentälle Tarun ja Capon seuraksi. Taru ja Tosca pääsivät ottamaan elämänsä ensimmäiset ruututreenit, kun taas Capolle touhu oli jo entuudestaan tuttua. Tosca meni ruudun takalinjalle laittamalleni namikipolle kovin rauhallisesti, mistä totesin, että dieettiä on syytä jatkaa. Namit kyllä katosivat kiposta silmänräpäyksessä, joten ruokahalu ei itsessään ole kadoksissa, vaan vatsa vain täynnä, hieman ennen treeniä saadun 3-vuotiaan juniorin tarjoaman, ylimääräisen aterian vuoksi. Idea tuli kuitenkin esiteltyä, joten ehkä ensi kerralla sitten hieman tyhjemmällä vatsalla. Capo oivalsi ruudun (vai namikipon??) tarkoituksen heti, ja sinkosi vauhdilla syömään joka kerta, kun ohjaaja antoi luvan.

Toscan tämänpäiväistä paikallaoloa täytyy kyllä kehaista. Ensimmäisellä käskyllä maahan, ja siellä neiti sitten makoili ja odotteli kaikessa rauhassa, että ruokaa tippuu etujalkojen väliin. Etäisyys oli enimmillään noin kaksi metriä (liikuin paljon Toscan ympärillä, sivuilla ja astuin yli), mutta aika jo varmasti lähemmäs minuutin luokkaa. Suoritus päättyi myös vasta vapautukseen, eikä kertaakaan edes aikonut nousta ylös aiemmin. Jee! :-))

Treenin päätteeksi kakarakolmikko päästettiin juoksemaan jäljellejääneitä virtoja vähemmäksi, ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti jälleen. Kertaalleen ehdittiin jo säikähtää, kun yhtäkkiä Taru alkoi huutaa ja piti toista etujalkaa ylhäällä. Kukaan ei nähnyt edeltäviä tapahtumia, joten oli vain arvailujen varassa, miten ipana oli jalkansa satuttanut. Huutoa ja jalan kannattelua jatkui noin puoli minuuttia, jonka jälkeen neiti lähti painamaan kavereiden perässä kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Hauskoja nämä meidän draamakuningattaret. Heh.