Agilityn pauloissa

Tänään sitten oli se odotettu päivä, kun pääsin pitkästä aikaa agilityradalle. Tosin epäviralliselle sellaiselle, mutta kuitenkin.

Jo rataantutustumisessa tajusin, että epäilykseni osoittautuivat oikeaan, enkä mitenkään saanut painettua rataa mieleeni viidessä minuutissa (olen varmasti saanut jonkin aivovaurion pojan syntymän myötä, kun mikään ei pysy päässä nykyään...). Eli jo lähdössä oli odotettavissa radan hukkaaminen. Loistava alku siis. ;-)

Toinen ongelma tuli esiin, kun Linan omistaja kävi rataantutustumisen jälkeen hakemassa kisakoiransa Adan autosta. Eli poistui Linan näköpiiristä, ulos hallista, ja ilmaantui sitten takaisin. Vielä kun omistajaa ei mitenkään saatu asetettua radan laidalle Linan näköpiiriin, niin tiesin, että pikku-Linttis huolestuisi varmasti, josko omistaja katoaisi hallista toistamiseen.

Starttasimme luokassa neljänsinä, joten aikaa ei jäänyt ihmeteltäväksi sen enempiä, vaan radallehan se oli lähdettävä. Lähdössä sain ihme kyllä Linan vielä pysymään varastamatta paikallaan, mutta heti ensimmäisen hypyn jälkeen koirus suunnisti omistajan luo. Onneksi "porttivahdit" olivat hereillä, ja reitti radalta suljettiin ajoissa. Tässä vaiheessa piti kaivaa narupallo taskusta, ja heilutella sitä vähän, ja sen myötä Lina unohtikin haaveet omistajansa luo pääsystä. Hylkäyshän siinä samalla tuli, mutta viis siitä, kun treenaamassa kerran oltiin!

Seuraava ongelma tuli heti perään, kun Lina kieltäytyi viime epiksien tapaan mustasta putkesta. (Varsin kummallista tuolta putkihullulta, joka tuon mustan putken on kuitenkin treeneissä suorittanut useampaankin kertaan "vasta" puolisen vuotta sitten..) Vasta neljännellä käskyllä suoritti sen, ja pääsimme jatkamaan. Seuraavat lähes kymmenen estettä sujuivat loistavasti, mukaanlukien pujottelu ja A:n kontaktit! Kunnes itse sitten unohdin sen radan (ja vielä siinä kohdassa, minkä rataantutustumisessa jo epäilin unohtavani, heh). Koira odottaa A:n alastulokontaktilla, ja minä pähkäilen, missä on seuraava este. Löytyihän se, mutta siitä seuraava ei enää ollutkaan muistissa, ja tässä kohtaa Lina päätti suunnistaa itsensä hukanneelta ohjaajalta omistajan hoteisiin. Kutsulla tuli kuitenkin takaisin, ja kaksi viimeistä estettäkin saatiin onnistuneesti suoritettua.

Olin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että a) Lina ei haukkunut/näpsinyt/pyörinyt ylimääräisiä kertaakaan radalla b) muita "varsinaisia" ratavirheitä ei tullut, kuin kiellot putkelta ja c) pujottelu, kontaktit, takaaleikkaukset ja käännökset sujuivat täysin ongelmitta. Hetkittäin epäilin, oliko mukaani sattunut sittenkin eri koira, kuin se viimeeksi treenaamani?

Nyt kun vielä keksittäisiin, miten radat alkaisivat pysyä ohjaajan päässä!

Kilpailevien luokassa nähtiin myös I-pentueemme Ida, sekä Pyrytuulen vahvistuksemme Ada. Adalle radalta kertyi kymppi, ja jos en väärin ymmärtänyt, niin Ida sai kahteen otteeseen hylyn? Ainakin uusintaradalla paukkuivat niin kontaktit, kuin muurikin, ja putkia toimitsijat saivat keräillä hallin reunoilta takaisin paikoilleen. Mutta on se vaan Idalla näyttävän näköistä menoa, eikä tälläkään kertaa jättänyt katsojia kylmäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoillaan siis riittämiin. ;-)

Turistikoiraksi hallille tuli käymään Q-pesueen Rocky, ja olihan itselläni Toscakin mukana. Kaameaa räntäsadetta uhmaten päätimme käydä vielä kisojen jälkeen hoitolan kentällä treenimässä vähän agilitya, ja hyvin pienimuotoisiksi treenit jäivätkin, kun kontaktit olivat räntäkerroksen alla kovin liukkaita. Jotain hyppykuvioita sitten otettiin, vähän keppejä ja rengasta. Putki oli talviteloilla varastossa, joten sitäkään emme saaneet treeneihin. Rocky on todella ihana ja "kevyt" ohjattava. Irtoaa upeasti ja tekee tiukat käännökset. Hyppää hyvin ja tarkasti, vaikkakin välillä saattaa mennä vielä siivekkeen yli vaikeassa paikassa, mikä johtuu vain kokemattomuudesta. Vauhtia ja intoa riittää, vaikka ajoittain osoittaa jo ylikuumenemisenkin merkkejä. Povaisin Rockysta vielä jonain päivänä aikamoista agilitytykkiä radoille, sen verran upealta meno jo paikoitellen näyttää.

Myös Cina ja Riesa tulivat hoitolalle treenit mielessä, mutta kun keli oli mikä karmivin, päädyimme vain juoksuttamaan koiria vapaana. Likomärkinä ajoimme vielä meille kahvittelemaan, ja samalla tuli Riesankin hampaat laskettua, ja kaikkihan ne sieltä suusta löytyivät oikeassa järjestyksessä. Siis enää Manta S-pentueesta tarkastamatta. :-) Vaaka näytti Riesan painoksi n. 15,5 kiloa, eli samoissa lukemissa Toscan kanssa. Korkeutta näyttäisi silmämääräisesti olevan ainakin sentin tai pari enemmän kuin Toscalla.