Iloja, suruja, ja paidallinen tervu

Torstaina sitten käytiin tutkituttamassa virallisesti ja kaikilta osin kuusi Kuunsirppiläistä. Kasvattajaa jännitti menomatkalla niin, että epäilin jo sairastuneeni vatsatautiin, kun oksetti, tärisytti ja heikotti niin, etten millään meinannut osata keskittyä ajamiseen.

Kuinka kovasti toivoinkaan, että Haikun lonkat olisivat menneet parempaan suuntaan, mutta kuvien valmistuttua pettymys oli musertava. Oikea E ja vasen D, oli raaka tuomio, ja itkuhan siinä tuli.

Kävin ulkona kokoilemassa itseäni, ja uskaltauduin takaisin kuulemaan muiden tuloksia. Koirat kuvattiin ja silmätarkastettiin toinen toisensa jälkeen, mutta onneksi muita yhtä kurjia uutisia ei saatu.

Kun viimeisenä valotaululle saatiin Ruskan luustokuvat, alkoi hymykin jo palata. "Vaikka niistä on sata surua, niin on myös tuhat iloa", tapaa isäni sanoa koirista, ja loppuillasta pystyin taas yhtymään tähän lauseeseen. Kiitän ihania kasvattieni omistajia, ja erityisesti paikan päällä ollutta Hannelea tuesta ja lohdusta surun hetkellä. Vielä joudutaan jännittämään Kennelliiton virallisia lausuntoja, mutta itselleni tärkeintä oli saada tietää, ettei muita elämää haittaavia vikoja löytynyt.

Perjantaina aloitimme päivän reippaalla metsälenkillä Romeon ja tervukolmikkomme kanssa. Edellispäivän murheet saivat kyytiä kalliolla kiipeillessä, ja lapsen ja koirien touhuja ja riemua seuraillessa. Iltapäivällä lähdettiin eläinlääkärille, josta puoli tuntia myöhemmin palasin tajuttoman Zeenan kanssa. Leikkaus oli sujunut hyvin, ja haava on siisti. Zeena nukkui sikeästi pari tuntia, kunnes ilmeisesti alkoi kaipaamaan enemmän hälinää ympärilleen ja tassutteli makuuhuoneesta olohuoneeseen jatkamaan uniaan.

Myöhemmin illalla, kun Zeena oli jo täysin hereillä, se sai ylleen hieman modifioidun Jessen vanhan T-paidan. Sen tarkoituksena on varmistaa, ettei rouvalle tule mieleen alkaa purkaa ompeleita. Nyt vain pidetään peukkuja nopean paranemisen puolesta, ja toivotaan, että kasvaimet pysyisivät mahdollisimman pitkään aisoissa.