sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Turun KV-näyttely

Meinasin jo heittää hanskat tiskiin koko näyttelyyn menon suhteen, kun Mr.Murphy tuntui jatkuvasti pyrkivän estämään paikalle pääsyn. Tapahtumiin liittyi niin oman auton korjaamolle vienti, kuin menomatkalla laina-auton epäonnistunut tankkausyrityskin (automaatti otti kyllä rahat, vaan bensaa se ei antanut...), sekä pari muuta onnetonta yhteensattumaa. Vielä 30 km ennen Turkua olin varma, että olemme paikan päällä varmasti liian myöhään, vaan onneksi sitten kuitenkin ehdimme kehään.

Matkaseurana minulla oli Vilin omistaja, joka oli ystävällisesti lupautunut lähtemään ylimääräiseksi käsipariksi näyttelyyn. Heti messarin ovella vastaan tuli myös Rockyn omistaja, joka hänkin oli ilmottautunut vapaaehtoiseksi "koiratolpaksi". Kyllä molempien apu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Jälkeenpäin mietinkin, mitenköhän sitä olisikaan selvinnyt kaikista esitettävistä ilman heidän korvaamatonta apuaan! Kiitos vielä kerran!

Ehdin siis Toscan ja Jasson kanssa kehän laidalle vain kymmenisen minuuttia ennen kehään menoa. Onneksi nuo kakarat eivät tarvitse totutteluaikaa, vaan molemmat käyttäytyivät kuin olisivat aina kulkeneet tuollaisissa täyteen ahdetuissa messuhalleissa. Jasson kanssa käytiin pyörimässä kehässä, kun poika ei meinannut millään ymmärtää katsoa muualle kuin itseeni päin. Treeniä tarvittaisiin siis hurjasti lisää (lue: pitäisi aloittaa harjoittelu). Tuloksena kuitenkin luokkavoitto, KP ja VSP-pentu. Tosca oivalsi kehän laidalle katsomisen selvästi paremmin, ja seisoi jopa hetkittäin ihan kivassa ryhdissäkin. Jäivät kuitenkin siskonsa Sigin kanssa luokan viimeisiksi, kun kaksi muuta narttua olivat meidän pikkuturreja selvästi kehittyneempiä ja tyylikkäämpiä. Onneksi noiden kakaroiden kanssa ei tarvitse jännittää mitään hampaiden katsomisia ja kopeloimisia, vaan kaikki suhtautuvat vieraisiin täysin avoimin ja ystävällisin mielin.

Junnu-uroksissa debytoi tanskalaispoikamme Arco. Ihastuin tähän tuontiherraamme vain entistä enemmän, kun nyt näin miten se käyttäytyy ensimmäistä kertaa näyttelyssä ollessaan. Arcolla tuntui olevan vain tosi kivaa, ja kun kehäkäytöskin oli pientä ylimääräistä innostusta lukuunottamatta erinomaista, niin en voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Tulos ensimmäisestä näyttelystä oli myös varsin mukava, laatumaininta erinomainen ja luokkavoitto.

Nuorten luokassa kävin pyörähtämässä Nicin kanssa, joka sai myös ERI:n ja sijoittui kahdesta uroksesta toiseksi. Sitten oli pieni hengähdystauko ennen paras uros -kehää, jonka jälkeen Pii kävi näyttämässä tuomarille tervuneitiä pikku-pikku-bikineissä, ja saikin EH:n maininnalla "turkki ei ole kunnossa tänään". Nuorten luokassa esitin sitten Ruskan, joka sai ERI:n ja sijoittui kolmanneksi viidestä nartusta. Vielä kun Kiki vei veteraanikehästä luokkavoiton, ERI:n ja tuli VSP-veteraaniksi, ajattelin sittenkin osallistua kasvattajaluokkaan.

Melkoisen sekalainen seurakunta sinne kehään sitten menikin, mutta siitä huolimatta tuomari palkitsi meidät kunniapalkinnolla ja siten ryhmämme oli myös rodun paras. :-)

Kaikkiaan erinomaisen hieno päivä, jonka kruunasi vielä S-pentueen Mantan tapaaminen. Hampaat saatiin vihdoin laskettua, ja kaikkihan sieltä löytyi! Ässillä ei siis hammaspuutoksia, ja kaikilla saksipurennat.

Kiitokset mukavasta (vaikkakin tosi kiireisestä) päivästä kaikille! Olipas kivaa pitkästä aikaa käydä näyttelyssä vähän isommalla porukalla. :-)

maanantai 21. tammikuuta 2008

Esineruutu-treeniä vesisateessa

Tarkoituksena oli treffata Vilin ja omistajansa kanssa aamulla hoitolan agility-kentällä, mutta soittaessani hoitolalle sain kuulla, että kontaktiesteet eivät olleet treenattavassa kunnossa, vaan ohuen jääkerroksen peitossa. Kun vettäkin satoi kuin aisaa, niin päätimme unohtaa agitreenit tältä aamulta. Sen sijaan suuntasimme omaan metsikköömme katsastamaan Vilin taitoja esineruudussa, koska poika ei ollut päässyt sitä lajia vielä aiemmin kokeilemaan.

Zeena ja Romppu lähtivät treeniseuraksi, ja eteisen lipastosta löytyi jälleen aiheeseen sopivaa rekvisiittaa, eli Rompun vanha tossu. Varoiksi otettiin mukaan myös saalisrätti ja pallo, jos tossulla ei onnistuisikaan. Epäily osoittautui aiheettomaksi, ja Vili innostui tossulla vetoleikkiin välittömästi sen nähtyään. Ensin kokeilimme ihan testimielessä heittää tossua, ja katsoa toisiko Vili sen takaisin. Toi. Seuraavaksi kävin tiputtamassa sen ruutuun niin, että Vili näki minne sen pudotin. Taas onnistunut tuominen. Kolmannella kerralla sitten jo niin, ettei koira nähnyt minne tossun vein, mutta upeasti sujui etsiminen, ja tuominen. Vain luovutuksessa oli pieniä ongelmia, kun Vili jättää esineen useimmiten metrin-parin päähän omistajasta.

Zeenakin pääsi välillä muutamaan kertaan etsimään. Sillä taas on tapana hakea esine, ja jäädä joidenkin metrien päähän silppuamaan sitä. Molemmille koirille pitäisi siis saada ensin kunnollinen nouto opetettua, jotta nuo tuomiset ja luovutuksetkin alkaisivat sujumaan. Vilin suoritukset paranivat kerta kerralta, ja viimeinen luovutus tapahtui jo hienosti omistajan jalkoihin. Nyt vain sitä noutoa treenaamaan. :-)

Iltapäivällä K-pentueen Woody tuli omistajineen käymään kylässä, ja kyllä oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Oli myös kiva kuulla (ja nähdä), että Woody on pysynyt edelleen omana iloisena ja sosiaalisena itsenään, eikä ollut epäilystäkään, etteikö herra olisi tullut Jasson kanssa toimeen. Zeenalta poika sai kyllä välillä kyytiä, kun yritti takapäähän, mutta eipä tuo Woodya hetkauttanut. Sääli, että vierailu ajoittui sen verran pimeään aikaan, etten saanut otettua tuoreita valokuvia. Ensi kerralla sitten toivottavasti.

Vielä kun iltasella Roni kävi remuamassa koiriemme kanssa toista tuntia, niin Tosca ja Jasso ovat käyttäytyneet loppuillan poikkeuksellisen rauhallisesti. :-)

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Agilityn pauloissa

Tänään sitten oli se odotettu päivä, kun pääsin pitkästä aikaa agilityradalle. Tosin epäviralliselle sellaiselle, mutta kuitenkin.

Jo rataantutustumisessa tajusin, että epäilykseni osoittautuivat oikeaan, enkä mitenkään saanut painettua rataa mieleeni viidessä minuutissa (olen varmasti saanut jonkin aivovaurion pojan syntymän myötä, kun mikään ei pysy päässä nykyään...). Eli jo lähdössä oli odotettavissa radan hukkaaminen. Loistava alku siis. ;-)

Toinen ongelma tuli esiin, kun Linan omistaja kävi rataantutustumisen jälkeen hakemassa kisakoiransa Adan autosta. Eli poistui Linan näköpiiristä, ulos hallista, ja ilmaantui sitten takaisin. Vielä kun omistajaa ei mitenkään saatu asetettua radan laidalle Linan näköpiiriin, niin tiesin, että pikku-Linttis huolestuisi varmasti, josko omistaja katoaisi hallista toistamiseen.

Starttasimme luokassa neljänsinä, joten aikaa ei jäänyt ihmeteltäväksi sen enempiä, vaan radallehan se oli lähdettävä. Lähdössä sain ihme kyllä Linan vielä pysymään varastamatta paikallaan, mutta heti ensimmäisen hypyn jälkeen koirus suunnisti omistajan luo. Onneksi "porttivahdit" olivat hereillä, ja reitti radalta suljettiin ajoissa. Tässä vaiheessa piti kaivaa narupallo taskusta, ja heilutella sitä vähän, ja sen myötä Lina unohtikin haaveet omistajansa luo pääsystä. Hylkäyshän siinä samalla tuli, mutta viis siitä, kun treenaamassa kerran oltiin!

Seuraava ongelma tuli heti perään, kun Lina kieltäytyi viime epiksien tapaan mustasta putkesta. (Varsin kummallista tuolta putkihullulta, joka tuon mustan putken on kuitenkin treeneissä suorittanut useampaankin kertaan "vasta" puolisen vuotta sitten..) Vasta neljännellä käskyllä suoritti sen, ja pääsimme jatkamaan. Seuraavat lähes kymmenen estettä sujuivat loistavasti, mukaanlukien pujottelu ja A:n kontaktit! Kunnes itse sitten unohdin sen radan (ja vielä siinä kohdassa, minkä rataantutustumisessa jo epäilin unohtavani, heh). Koira odottaa A:n alastulokontaktilla, ja minä pähkäilen, missä on seuraava este. Löytyihän se, mutta siitä seuraava ei enää ollutkaan muistissa, ja tässä kohtaa Lina päätti suunnistaa itsensä hukanneelta ohjaajalta omistajan hoteisiin. Kutsulla tuli kuitenkin takaisin, ja kaksi viimeistä estettäkin saatiin onnistuneesti suoritettua.

Olin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että a) Lina ei haukkunut/näpsinyt/pyörinyt ylimääräisiä kertaakaan radalla b) muita "varsinaisia" ratavirheitä ei tullut, kuin kiellot putkelta ja c) pujottelu, kontaktit, takaaleikkaukset ja käännökset sujuivat täysin ongelmitta. Hetkittäin epäilin, oliko mukaani sattunut sittenkin eri koira, kuin se viimeeksi treenaamani?

Nyt kun vielä keksittäisiin, miten radat alkaisivat pysyä ohjaajan päässä!

Kilpailevien luokassa nähtiin myös I-pentueemme Ida, sekä Pyrytuulen vahvistuksemme Ada. Adalle radalta kertyi kymppi, ja jos en väärin ymmärtänyt, niin Ida sai kahteen otteeseen hylyn? Ainakin uusintaradalla paukkuivat niin kontaktit, kuin muurikin, ja putkia toimitsijat saivat keräillä hallin reunoilta takaisin paikoilleen. Mutta on se vaan Idalla näyttävän näköistä menoa, eikä tälläkään kertaa jättänyt katsojia kylmäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoillaan siis riittämiin. ;-)

Turistikoiraksi hallille tuli käymään Q-pesueen Rocky, ja olihan itselläni Toscakin mukana. Kaameaa räntäsadetta uhmaten päätimme käydä vielä kisojen jälkeen hoitolan kentällä treenimässä vähän agilitya, ja hyvin pienimuotoisiksi treenit jäivätkin, kun kontaktit olivat räntäkerroksen alla kovin liukkaita. Jotain hyppykuvioita sitten otettiin, vähän keppejä ja rengasta. Putki oli talviteloilla varastossa, joten sitäkään emme saaneet treeneihin. Rocky on todella ihana ja "kevyt" ohjattava. Irtoaa upeasti ja tekee tiukat käännökset. Hyppää hyvin ja tarkasti, vaikkakin välillä saattaa mennä vielä siivekkeen yli vaikeassa paikassa, mikä johtuu vain kokemattomuudesta. Vauhtia ja intoa riittää, vaikka ajoittain osoittaa jo ylikuumenemisenkin merkkejä. Povaisin Rockysta vielä jonain päivänä aikamoista agilitytykkiä radoille, sen verran upealta meno jo paikoitellen näyttää.

Myös Cina ja Riesa tulivat hoitolalle treenit mielessä, mutta kun keli oli mikä karmivin, päädyimme vain juoksuttamaan koiria vapaana. Likomärkinä ajoimme vielä meille kahvittelemaan, ja samalla tuli Riesankin hampaat laskettua, ja kaikkihan ne sieltä suusta löytyivät oikeassa järjestyksessä. Siis enää Manta S-pentueesta tarkastamatta. :-) Vaaka näytti Riesan painoksi n. 15,5 kiloa, eli samoissa lukemissa Toscan kanssa. Korkeutta näyttäisi silmämääräisesti olevan ainakin sentin tai pari enemmän kuin Toscalla.

torstai 17. tammikuuta 2008

Lisää hevosia

Meillä on näköjään jokin aktiivisuuskausi meneillään, kun näin lyhyen ajan sisään tuli lähdettyä toistamiseen hihnalenkille. Ensin aamupäivän Vili-poika oli ulkoilemassa omien koiriemme seurana pihalla, ja Vilin lähdettyä pakkasimme Rompun kanssa lämmintä vaatetta niskaan ja lähdimme ulos.

Tällä kertaa remmin nokkaan pääsi Jasso, ja lastenrattaatkin otettiin varoiksi mukaan, jos tulisi eksyttyä niin pitkälle, että Romppu ei jaksaisikaan kävellä kotiin. Yhden kerran hollantilaispoika yritti jättää itsensä kärryjen alle, jonka jälkeen oivalsi oikean kävelykohdan niiden vierellä. Ihmeen nätisti meni Jasson kanssa, jotenkin odotin riekkumista ja vetämistä, joita ei sitten ilmennytkään. Ensin piti käydä taas kiipeilemässä betonirenkailla, jonka jälkeen mentiin katsomaan tuttuja hevosia. Jassoa eivät hevoset kiinnostaneet tipan vertaa, vaikka Romppu kuinka yritti kannustaa sitä haukkumaan. Kävimme myös kävelemässä jollain pienellä metsäpolulla ja pellolla, jossa Jasso juoksenteli vapaana maistellen löytämiään peuran-, hirven- ja jäniksenpapanoita.

Kotiinpäin kävellessä kohtasimme kaksi isoa hevosta ratsastajineen, ja jo pisti Jassonkin mietteliääksi, kun hevoset kävelivät pikkutiellä ihan vierestä ohitsemme. Pieni murahduskin pääsi kurkusta.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Tosca ja Jasso agilitaavat

Aamulla pakkasin pennut suunnitelman mukaisesti autoon, ja suuntasimme reippaina hoitolan kentälle. Meidän pentujen lisäksi myös Ada ja Lina olivat tulleet treenaamaan. Ada menee todella upeaa rataa, ja odottelemme vain seuraavia virallisia kisoja, jotta niitä nollia pääsisi jahtaamaan pitkästä aikaa. Itse harkkasin Linan kanssa, todetakseni vain, että treeniä tarvittaisiin hurjasti lisää. Lina hakeutuu voimakkaasti vasemmalle puolelle ohjaajaa, mikä tuottaa monissa käännöksissä päänvaivaa ja pattitilanteita, joka taas aiheuttaa Linassa turhautumista, joka purkautuu ohjaajalle haukkumisena ja hihojen näykkimisenä. Kepit sujuivat pariin kertaan oikein hienosti ja vauhdilla ohjaajan oikealla puolella. Tätähän on harjoiteltu vasta muutamia kertoja, joten olin oikein tyytyväinen. Varmuutta kun vain saisi lisää. Kontakteissa ei tehty yhtään virhettä, paitsi yksi lentokeinu. Täytyy muistaa seuraavissa treeneissä jatkaa oikealta ohjaamisen vahvistamista. Nyt tehostin sitä puolta laittamalla palkkapallon oikeaan taskuun, ja yritin keskittyä palkkaamaan Linaa aina kun se oli oikealla puolellani, ja heittämällä pallon oikealle.

Tosca ja Jasso pääsivät kentälle lähinnä pitämään hauskaa. Siinä ohessa mentiin muutamaa matalaa hyppyä, matalaa rengasta ja vähän keppejä. Jasso tuntuu menevän päättömään tapaansa yhtään miettimättä minne vaan namin perässä. A-esteen ylikin kiipesi varmaankaan tajuamatta edes kiivenneensä jonkin esteen yli. Renkaasta läpi vauhdilla, mutta vielä ei lamppu syttynyt pään päällä, eikä yhtään hae itse oikeaa kohtaa. Tulee siis yhtälailla renkaan sivusta, jos ei namikäsi ole juuri oikeassa kohdassa vastakkaisella puolella.

Tosca taas selvästi oivalsi renkaan oikean suoritustavan, ja kävi hyppäämässä sen läpi aina kun kävelimme renkaan läheltä. Tosca muutenkin selvemmin ajattelee syy-seuraus -suhteita, ja oppii nopeasti tarjoamaan jotain tiettyä käytösmallia, jos siitä on saanut syötävää palkaksi. Tiedossa on siis paljon päänvaivaa koulutuksen suhteen, koska nyt jo näyttää siltä, että tuosta tulee ennakoimisen mestari. Peräkkäiset toistot tottisliikkeiden harjoittelussa saa siis unohtaa.

Isäni treenasi viimeisenä Kivan kanssa. Kivan menoa on todella hauska katsella. Neiti pitää kentällä lystiä koko rahan edestä, ja osaa hienosti lukita kontaktiesteet (lue: esteet, joilla palkataan namilla). Toisesta päästä kenttääkin se saattaa singota A:lle, puomille tai keinulle odottelemaan ohjaajaa palkkaamaan. :-) Näkee ihan selvästi, miten se jo edellisen esteen suorittamisen aikana alkaa tuijottaa jotain tiettyä estettä, ja ohjaajan kutsut kaikuvat kuuroille korville. Keinun kanssa on edelleen ongelmaa, mutta positiivista on, että Kiva hakeutuu silti jatkuvasti itse keinun alapäähän odottamaan apuja paikalle. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Kiva menee lähes puoliväliin itse, mutta siitä eteenpäin sen joutuu houkuttelemaan namien kanssa. Keinahdus ei ole ongelma, eikä laudan kolahtaminen maahan, vaan siitä eteenpäin, kun keinu on saatu liikkumaan, loppu sujuu täysin oikeaoppisesti. Sinänsä erikoista, kun kuvittelisi, että jos pelkää keinun liikkumista, pyrkisi pois keinulta, kun se alkaa laskemaan, vaan ei. Noh, edistystä on kuitenkin tapahtunut, joten eiköhän tuokin ongelma ajan ja harjoittelun kanssa ratkea. Muut esteet sujuvat hienosti. Vauhtia ja intoa riittää, ja Kiva kestää erinomaisen hyvin takaaleikkaukset ja irtoaa suorilla. Hypyissä on edelleen paljon ilmaa välissä, mutta täydestä vauhdista käännökset ovat erittäin nopeita ja tiukkoja tuon kokoiseksi koiraksi. Isäni, jonka motto tuntuu olevan "hiljaa hyvä tulee", meinasi, että vuoden päästä Kiva voisi olla kohtalaisessa kisakunnossa. Ei siis mitään ressiä, eikä kiirettä tavoitteiden suhteen. :-) Itse olisin jo tuolla osaamistasolla kisaamassa vähintäänkin agilityn möllikisoissa.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Tosca hihnalenkkeilee

Aamupäivällä sateen loputtua lähdimme Rompun ja pölkkärien kanssa reippailemaan ulos. Ensin harrastettiin tuttuun tapaan kalliokiipeilyä, ja juniori yritti saada koirat hengiltä heittelemällä palloa kallionreunalta alas. Onneksi noilla on (ihme kyllä!) sen verran järkeä, etteivät sinkoa suorinta tietä alas, joka tietäisi parhaimmassa tapauksessa metrien pudotusta, vaan osaavat hienosti etsiä juoksukelpoisen reitin hyppäämisen sijaan. Osasyynä järjenkäyttöön ovat varmasti lähes päivittäiset kiipeilyreissut samoilla reiteillä.

Toista tuntia ähellettyämme itseämme ylös ja alas erinäisistä kohdista, oli tarkoituksena lähteä sisälle syömään. Romeo tuli kuitenkin kotiportilla toisiin ajatuksiin, ja vaati päästä vielä kävelylenkille vajaan kilometrin päässä asustavia hevosia katsomaan. Päätimme ottaa Toscan matkaseuraksi.

Hevosten aitauksen luo päästyämme Tosca sai ensikosketuksen näihin hieman isompiin nelijalkaisiin, kun molemmat hevoset tulivat aidalle tervehtimään. Kyllä veti neidin naaman vakavaksi. Piti oikein haukahtaakin muutaman kerran, ja sitten istuutua ihmettelemään. Aikamme hevosia katseltuamme lähdimme kotiinpäin, ja Romppu halusi taluttaa Toscaa. Ja mikäs tuota on talutellessa, kun ipana kävelee hihnassa kuin kokeneempikin remmissäkulkija. Ihan voisi luulla, että sitä on siihen oikein koulutettukin. :-D

Yksi syrjäseudun kummallisuuskin koettiin, kun vastaan tuli koira omistajansa kanssa. Kertaakaan aiemmin en ole näillä teillä lenkitettävään koiraan törmännytkään. Tosca pääsi kohteliaasti hieman haistelemaan, ja muutama sanakin vaihdettiin koiran omistajan kanssa.

Kotiinpäin kävellessä Romeo halusi vielä mennä tutkimaan hiekkatien lähelle tuotuun betonirengaskasaan, ja riemulla ei ollut rajaa kun Tosca innostui kiipeilemään suurien betoniputkien päällä ja menemään niiden läpi. Korkeimmat renkaat olivat yli puolentoista metrin korkeudessa, ja pikkuneiti siellä keikkui niiden päällä kuin kotonaan. Ei siis suurempaa korkean paikan kammoa havaittavissa toistaiseksi. Huomenna lupasin viedä kakarat agility-kentälle juoksemaan, jos nyt ei puukkoja tule taivaalta. Kovasti jo sormet syyhyäisi päästä treenaamaan agilitya, mutta vielä annetaan pentujen kasvaa rauhassa.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Rockyn visiitti

Perjantai-iltana saimme vieraita Kuusjoelta, kun Q-pesueen Rocky omistajansa kanssa tulivat käymään. Rocky pääsi leikkimään tuuliselle pihalle Zeenan ja Toscan kanssa, kun me kaksijalkaiset istuimme sisällä lämpimässä kahvikupin ääressä. Jasso oli pitämässä meille seuraa sisällä, kun en ollut varma, miten urokset suhtautuisivat toisiinsa. Rupattelun ohessa harjasin Jasson läpi, leikkasin sen kynnet ja mittasinkin pojan. Sain tulokseksi 57,5 cm, eli jos juniori kasvaa tasaisesti oletetulla nopeudella, aikuiskorkeus saattaisi jäädä tuonne 61-62 sentin tuntumaan. Näppärän kokoinen uros agilityyn. ;-)

Aikamme jutusteltuamme lähdimme ulos, ja samalla piti kokeilla, mitä pojat sanoisivat toisistaan. Tai oikeammin, mitä Rocky sanoisi Jassosta. Epäilykseni osuivat oikeaan, ja Rocky päätti ensitöikseen antaa Jassolle tukkapöllyä. Jasso kuitenkin alistui, ja päätti yrittää muuttua näkymättömäksi. Rocky tutki ja haisteli Jassoa pitkään ja hartaasti, kunnes ilmeisesti totesi Jasson vaarattomaksi, ja yritti saada kakaraa leikkimään. Jasso oli jo kuitenkin saanut sen verran höykytystä, että istui paikallaan kuin nakutettu, vaikka Rocky hyppeli ja kävi tönimässä sitä liikkeelle. Tästä poikakaksikosta ei siis tullut kavereita, mutta Rockylle teki varmasti hyvää huomata, etteivät kaikki urokset ole suoralta kädeltä vihamiehiä. Jasso taas pääsee tänään painimaan Ronin kanssa, joten hyviä kokemuksia uroksista on onneksi tulossa.

Itse olen viime aikoina yrittänyt katsella ulkomaan tarjontaa pennunkuvat silmissä. Kuume olisi uuden tuontinartun suhteen kova, vaan sopivaa ei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Myös Vilin pentueesta olisi kiva saada pentu Suomeen, mutta katsotaan nyt, mitä sieltä syntyy.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Torstain pentutreenit ja päivitetyt kotisivut

Tuntui työvoitolta kun aamulla sain päivien (lue: öiden) puurtamisen jälkeen nostettua kotisivuille uuden ulkoasun nettiin. Noh, jäi sinne vieläkin säädettävää, mutta suurin osa alkaa olla kuosissa. Tuli sitten kokeiltua kymmeniä eri tapoja julkaista yksittäisten koirien sivut, mutta päädyin sitten ylittämään aidan matalasta kohdasta, ja sivut jäivät suunnilleen ennalleen. Jos joku keksii siistin ja selkeän tavan asetella koiran perustiedot sivulle, niin vinkkejä otetaan mielellään vastaan...

Katsotaan nyt, kuinka kauan jaksan katsella uutta leiskaa. Kaikenlaisia virityksiä on tullut jo testailtua, ja voipi olla, että sivut tulevat kokemaan seuraavan uudistuksen jo muutaman(?) kuukauden kuluttua. Vielä puuttuu tietoja, joita sivuille haluaisin, vaan kun tällä kasvattimäärällä ei lisäily käy aina ihan tunnissa, jos kymmenessäkään. Edelleen puuttuu kovin monelta koiralta oma sivu, niistä lukemattomista skannausta odottavista valokuvista puhumattakaan.

Noh, palataas sitten päivän muihin tapahtumiin, tai oikeammin illan treeneihin. Tänään Tosca pääsi kentälle Tarun ja Capon seuraksi. Taru ja Tosca pääsivät ottamaan elämänsä ensimmäiset ruututreenit, kun taas Capolle touhu oli jo entuudestaan tuttua. Tosca meni ruudun takalinjalle laittamalleni namikipolle kovin rauhallisesti, mistä totesin, että dieettiä on syytä jatkaa. Namit kyllä katosivat kiposta silmänräpäyksessä, joten ruokahalu ei itsessään ole kadoksissa, vaan vatsa vain täynnä, hieman ennen treeniä saadun 3-vuotiaan juniorin tarjoaman, ylimääräisen aterian vuoksi. Idea tuli kuitenkin esiteltyä, joten ehkä ensi kerralla sitten hieman tyhjemmällä vatsalla. Capo oivalsi ruudun (vai namikipon??) tarkoituksen heti, ja sinkosi vauhdilla syömään joka kerta, kun ohjaaja antoi luvan.

Toscan tämänpäiväistä paikallaoloa täytyy kyllä kehaista. Ensimmäisellä käskyllä maahan, ja siellä neiti sitten makoili ja odotteli kaikessa rauhassa, että ruokaa tippuu etujalkojen väliin. Etäisyys oli enimmillään noin kaksi metriä (liikuin paljon Toscan ympärillä, sivuilla ja astuin yli), mutta aika jo varmasti lähemmäs minuutin luokkaa. Suoritus päättyi myös vasta vapautukseen, eikä kertaakaan edes aikonut nousta ylös aiemmin. Jee! :-))

Treenin päätteeksi kakarakolmikko päästettiin juoksemaan jäljellejääneitä virtoja vähemmäksi, ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti jälleen. Kertaalleen ehdittiin jo säikähtää, kun yhtäkkiä Taru alkoi huutaa ja piti toista etujalkaa ylhäällä. Kukaan ei nähnyt edeltäviä tapahtumia, joten oli vain arvailujen varassa, miten ipana oli jalkansa satuttanut. Huutoa ja jalan kannattelua jatkui noin puoli minuuttia, jonka jälkeen neiti lähti painamaan kavereiden perässä kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Hauskoja nämä meidän draamakuningattaret. Heh.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Touhuntäyteisiä päiviä

Viime päivät nimittäin. Torstaina kasvattitreeneissä nähtiin Taru ja Capo penturyhmässä, ja aikuisten poppoo, eli Nana, Lina ja Tessa pääsivät suorittamaan koko alokasluokan tokon liikerepertuaarin. Hienosti koirat toimivat, ja treenien päälle ammuttiin (starttipistoolilla, toim. huom.), eikä kukaan saanut onneksi osumaa. ;-)

Lauantaina saimme vieraita Virosta, kun Vilille tuli sieltä morsian. Astutus saatiin hoidettua onnistuneesti pienten alkuprobleemien jälkeen, ja nyt vain toivotaan, että maaliskuussa saataisiin iloisia pentu-uutisia. Myös Roni ehti päivän aikana käydä visiitillä.

Tänään tuli sitten touhuiltua myös omien koiruuksien kanssa, ja Aba-pyrrekin pääsi pitkästä aikaa kentälle tottistelemaan. Voi sitä riemua, kun poika tajusi, että taskut on täynnä nakkeja! Upeasti sujuivat sivulletulot, maahanmenot ja seuraamiset. Lupasin itselleni kunnostautua myös Aban treenaamisen kanssa, kun näin miten innoissaan se oli tekemisestä. Myös Toscan kanssa otettiin muutamat maahanmenot, ja nyt ne sujuvat silläkin jo ilman vartaloapua.

Tänään vieraili myös Suippokuonojen tiimi, ja Foxy omistajineen piipahti kylässä. Jasso oli jälleen kerran sitä mieltä, että pikkutytöt ovat vain astumista varten, ja Foxy ei ehtinyt edes kokonaan portista sisälle, kun Jasso oli jo sen selässä. Ihme, ettei se ole vielä koskaan yrittänyt Zeenan tai Toscan selkään, kun se innostuu vieraista nartuista noin valtavasti. Foxya ei tuntunut Jasson lähentelyt haittaavan yhtään, vaan pikkuneiti oli vain hurjan riemuissaan tuttujen ihmisten ja koirien näkemisestä. Erityisesti Foxy tuntui ilahtuvan Zeenan tapaamisesta, jota kävikin sitten vähän väliä mielistelemässä.

torstai 3. tammikuuta 2008

Pöllöt belgit metsässä ja muuta mukavaa

Tänään saatiin vieraita Turusta, kun vanha rouva Kiki, tyttärentyttärensä Oona, sekä yksi kappale ketkuterrieriereitä ja Flammeuksen westie omistajineen tulivat käymään. Jasso oli jälleen kovasti innostunut saamastaan naisseurasta, kun Kiki kävi vähän haistelemassa pihaa Zeenan ja pentujen kaverina. Meidän kaksijalkaisten ilta olisi venynyt varmasti pidempäänkin jutustellessa, vaan kun itselläni kutsuivat työt kesken hyvän kahvittelutuokion.

Saatuani trimmin valmiiksi, päätin uudesta, joskin ohuesta, maan lumipeitteestä intoutuneena lähteä tervukolmikon kanssa metsälenkille. Ilmassa oli äärimmäisellä tervuenergialla virittynyt tunnelma, kun päästin lähes koko päivän keskenään pihalla ulkoilleet koirat portista. Pahaa aavistamatta juorusin puhelimessa kävellessäni, ja koirat suhahtelivat ohitseni edestakaisin polulla. Niinpä ensimmäinen osuma tuli täytenä yllätyksenä, kun sain näykkäisyn reiteeni. Toscaa ilmeisesti ärsytti huono keskittymiseni pääasiaan, eli lenkkeilyyn. Hetken päästä samainen neitokainen kuittasi osuman pohkeeseeni, josta jo seurasikin välitön palaute. Paha vain, että Zeena intoutui Toscalle antamastani palautteesta, ja alkoi hyppiä ja komentaa ympärilläni, niinkuin vain Zeena osaa. Hetken jo ehdin ajatella, että hammasta olisi tulossa kuten agility-radoilla ennenvanhaan. Onnekseni tilanne meni yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Kotiin päin kävellessäni ihmettelin, voiko ohut lumikerros saada koirat sekoamaan tuolla tavalla.

Palkaksi moisesta riekkumisesta otettiin sitten pienet tottistelut jokaisen koiran kanssa erikseen. Toscan kanssa aloin häivyttämään käsiapua maahanmenossa, ja paikallaolotreeniä otettiin hyvin pieninä annoksina niin, että itse olen vielä metrin säteellä koirasta. Jasson kanssa häivytettiin taas käsiapua sivulletulossa ja seuraamisessa. Maahanmeno sujuu jo hienosti ilman apuja. Huomasin kuitenkin, että jostain syystä olen jälleen onnistunut kouluttamaan yhden koiran niin, että maassaolo on mukavampaa kuin istuminen. Hetken viive perusasennossa odotellessa saa Jasson tarjoamaan maahanmenoa. Samoin kaikissa muissakin tilanteissa, jossa se ei ymmärrä opettamaani asiaa, se menee maahan. Ehkä pitäisi alkaa vahvistamaan istumista?

Lopuksi Zeenakin pääsi vuorollaan harjoitettavaksi, ja sen kanssa otin täyskäännöksiä vasemmalle niin, että se vanhasta takaakiertämistyylistä poiketen seurasikin käännöksen sivulla. Kovin tiukassa istuvat nuo joskus 90-luvun loppupuolella opetetut tavat, ja vaikkei sivulletuloa olla otettu takaa kierrättäen varmaan viimeiseen kuuteen vuoteen, jaksaa se aina vain tarjota sitä suoritustapaa. Zeenan kanssa harjoittelin myös Jasson tapojen korjailua, eli samaista maahanmenon tarjoamispulmaa. Zeena tekee sen vielä huomattavasti selvemmin, esim. paikallaolo istuen on täysin utopistinen ajatus. Lohduttauduin sillä, että Zeenasta ei kukaan koskaan ole edes yrittänyt tehdä toko- tai PK-koiraa. Ainoat sille jo alle vuotiaana opetetut tottikseen viittaavat asiat ovat olleet jonkinmoinen sivulletulon tapainen, istuminen, maahanmeno ja lyhyt paikallaolo. Jopa seuraaminen on unohtunut opettaa kokonaan, ja se onkin tällä hetkellä suunnilleen samalla mallilla kuin Toscan ja Jasson seuraamiset. :-))

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Riemukasta Uutta Vuotta!

Vuosi vaihtui Kuunsirppilässä rauhallisissa merkeissä. Aba ja Gilda -pyrret muuttivat talliin illan ajaksi, koska Gilda riehaantuu raketeista ja paukkeesta. Jokunen vuodenvaihde on tullut katseltua sen raivoisaa haukkumista ja ympäriinsä juoksemista, joten nyt päätettiin rauhoittaa tilanne. Abaa eivät jyskeet häiritse tippaakaan, ja Tosca, Jasso ja Zeena olivat meidän kanssamme sisällä ja ulkona kuten normaalistikin.

Alkuillasta käytiin myös vanhempieni luona, jossa Easy-groenendael ja Ilo-göötti kulkivat hieman levottomina ympäriinsä, mutta Kiva otti illasta tavalliseen tapaansa kaiken irti nukkumalla selällään sohvalla.

Sunnuntaina S-tyttö Siri kävi visiitillä, ja treenasimme hieman tottista. Myös Tosca pääsi mukaan kentälle. Lyhyen treenin jälkeen päästimme kakaralauman pihalle remuamaan. Pidän hurjasti Sirin luonteesta. Neiti on kovin temperamenttinen ja villi, mutta kuitenkin malttia löytyy sopivasti tarvittaessa. Ipana menee pää edellä minne vaan miettimättä yhtään mitä edessä on vastassa. Ennakkoluuloja ei näytä olevan mitään uutta kohtaan, ja kaikkia ihmisiä rakastetaan tasapuolisesti. S-pennut ovat myös nähtävästi perineet molemmilta vanhemmiltaan "loputon ahneus" -geenin ja loistavat varastamistaidot opettavat omistajat varmasti pitämään kaiken syötävän lukituissa kaapeissa. ;-) Toscalla ei ainakaan ole minkäänlaisia estoja, kun syötävästä on kyse. Ruuat voi parhaimmillaan tulla syömään vaikka suoraan ruokailevan ihmisen lautaselta ruokapöydästä...

Pidemmittä puheitta toivottelen tässä samalla kaikille tutuille ja tuntemattomille erinomaisen vauhdikasta vuotta 2008!